Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Coffee with Alumna: Maria Ritola

Coffee with Alumni –tilaisuudet antavat opiskelijoille mahdollisuuden saada mielenkiintoisilta alumneilta arvokasta tukea uravalintoihin.
Coffee with Alumna: Maria Ritola (oikealle) ja opiskelijat

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja KY:n järjestämissä Coffee with Alumni –tilaisuuksissa opiskelijoilla on mahdollisuus tavata koulun alumneja, saada heiltä arvokasta tukea uravalintoihin ja kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä liittyen esimerkiksi urasuunnitteluun.

Yksi Iris.ai-startupin perustajista, Maria Ritola tapasi lokakuussa opiskelijoita ja keskusteli heidän kanssaan urastaan tekoälyn ja koneoppimisen alalla.

Ritola painotti seuranneensa omia mielenkiinnon kohteitaan rakentaessaan uraansa, joka alkoi YK:ssa ja UNICEFilla. Hänen mielenkiintonsa vaikuttamiseen ja innovaatioihin johdattivat hänet töihin Demos Helsinkiin, jossa hän työskenteli tutkijana ja oli mukana perustamassa Peloton Clubia, energiaviisaiden startupien vertaishautomoa.

Suoritettuaan Singularity Universityn 10-viikkoisen ohjelman nopeasti kasvavista teknologioista vuonna 2015, hän ja pari muuta opiskelijaa perustivat yhdessä koneoppimisen startupin, Iris.ai:n, jonka tavoitteena on auttaa niin akateemisia kuin yritysten tutkijoita nopeuttamaan tutkimusprosessejaan. Iris.ai tekee yhteistyötä muun muassa tehdasteollisuuden, terveyden ja lääketeollisuuden sekä energiateollisuuden kanssa.

’Huolimatta paineesta tavoitella tietynlaista urapolkua, opiskelkaa ja tehkää sellaisia asioista, jotka ovat omasta mielestänne merkityksellisiä. Muistakaa, että tekemällä oppii, eli kokeilkaa rohkeasti erilaisia juttuja’, Ritola painotti.

Ritola korosti opiskelijoille, kuinka tekoälyn ja koneoppimisen ala kehittyy jatkuvasti. Hänen mielestään tekoälyn ja koneoppimisen peruskursseja tulisi tarjota opiskelijoille ilman liian tarkkoja esitietovaatimuksia koodaamisesta tai insinööritieteistä. Ritola lisäsi, että jatkuva oppiminen on tärkeää ja että jokainen, joka työskentelee tekoälyn parissa, päivittää jatkuvasti omaa osaamistaan ymmärtääkseen paremmin mahdollisuuksia, joita tekoäly ja koneoppiminen tuovat.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.