Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Bioteknologian puuhapäivillä innostuttiin tieteen tekemisestä

Kaksipäiväiset puuhapäivät järjestettiin LUMA-keskus Aallon Lumarts-laboratoriossa.

Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen kemian opetuksen resurssikeskus Kemma ja biotieteiden opetuksen resurssikeskus BioPop järjestivät 15.-16.10.2015 Bioteknologian puuhapäivät alakouluikäisille.

Puuhapäivien tarkoituksena oli tarjota koululaisille hauskaa ja innostavaa syyslomaohjelmaa. Samalla lapset pääsivät tutustumaan bioteknologian maailmaan ja myös tekemään itse pieniä tutkimuksia. Puuhapäivien aikana valmistettiin esimerkiksi biomuovia maidosta ja tärkkelyksestä ja tutkittiin ympäristöstä löytyviä bakteereja viljelemällä niitä agarmaljoilla. Lisäksi ohjelmassa oli mm. DNA:n eristämistä banaaneista sekä vesi- ja kasvinäytteiden analysoimista.

Torstaina leiriläiset pääsivät askartelemaan oman bakteerin. Samalla tutustuttiin bakteerien rakenteeseen, esimerkiksi soluseinään, värekarvoihin ja kromosomiin.

Leiriläiset pääsivät paitsi askartelemaan myös toteuttamaan oman tutkimuksen bakteereista. Ryhmät keräsivät bakteerinäytteitä eri paikoista, esimerkiksi puhelimista, sormista ja iholta. Osa tutki sitä, millä tavoin käsien peseminen vaikuttaa sormissa esiintyvien bakteerien määrään. Torstaina bakteerit siirrettiin agarmaljoille ja niiden annettiin kasvaa yön yli. Seuraavana päivänä maljoilla oli jo paljon bakteeripesäkkeitä, joista leiriläiset saattoivat tehdä johtopäätöksiä tutkimukselle. Lopuksi leiriläiset pääsivät tekemään esittelemään tutkimustuloksensa muille leiriläisille

Leiriläisten bakteeriviljelmiä agarmaljoilla.

Perjantaina leiriläiset tutustuivat myös lähiluonnosta löytyneisiin eliö- ja vesinäytteisiin. Näytteitä tutkittiin mikroskoopeilla ja niistä pystyi ottamaan myös kuvia itselle muistoksi. Iltapäivällä leirillä päästiin myös eristämään DNA:ta banaaneista. Samalla tutustuttiin siihen, mitä DNA oikeastaan on ja mikä on sen tehtävä soluissa.

DNA saatiin saostettua kylmän alkoholin avulla.

Kaiken kaikkiaan leiriläiset tykkäsivät leiristä todella paljon ja työskentelivät innokkaasti. Harmittamaan jäi vain se, että leiri oli ohi vain kahdessa päivässä.

– Kaksi päivää tuntui hirveän lyhyeltä ajalta, olisin mielelläni ollut pidempäänkin, sanoo leirillä ohjaajana toiminut Isa Uski.

Myös leiriläiset olivat innoissaan:

– Leirillä oli tosi hyvä fiilis ja tykkään kemiasta ja fysiikasta. Olisi kuitenkin voinut olla enemmän räjähteitä, toivoi leirille osallistunut Christian Haga.

Teksti: Justus Mutanen

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikan korkeakoulun valmistujaisjuhlat

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.