Biotaloudessa runsaasti kasvumahdollisuuksia
Ensimmäinen kansainvälinen biotalouteen keskittyvä seminaari () järjestettiin Aalto-yliopiston tiloissa perjantaina 3.6. Seminaari toi yhteen tutkijat ja poliittiset päättäjät kansanedustajista Euroopan komission virkamiehiin.
Biotalous on kasvuala, jonka parissa työskentelee jo joka kymmenes suomalainen, ja jonka vuosittainen liikevaihto ylittää 60 miljardia euroa. Silti ala on vielä lapsenkengissään ja mahdollisuuksia uusille kasvuyrityksille on runsaasti.
- Olemme rekrytoineet noin 20 uutta professoria biotalouden alalle, ja biotalous on avainasemassa uusissa koulutusohjelmissamme. Esimerkiksi tekstiilikuidut ovat yksi kärkiosaamisalueistamme, kertoo Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Janne Laine.
Biotalous edellyttää korkeatasoisia ja kalliita tutkimusinfrastruktuureja sekä mittavaa ja pitkäjänteistä tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa. Tämän vuoksi on luonnollista, että uusi liiketoiminta syntyy läheisessä yhteistyössä Aallon ja VTT:n biotalousinfrastruktuurien kanssa.
- Aalto-yliopiston monitieteinen tutkimus luo erinomaisia mahdollisuuksia uusille biotalouden sovelluksille. Uudet tutkimusalustamme tuovat yhteen sekä tutkijat yliopiston eri puolilta että sidosryhmämme niin tutkimusorganisaatioista kuin yrityksistäkin, toteaa Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:
Janne Laine
dekaani, Kemian tekniikan korkeakoulu
janne.laine@aalto.fi
050 465 6835
Tuija Pulkkinen
vararehtori, tutkimus ja innovaatiot
tuija.pulkkinen@aalto.fi
050 591 6013
Lue lisää uutisia
Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin
Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla
Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi
Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.