Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Avoimen yliopiston opettajahaastattelu: kaupunkitutkija Johanna Lilius

Tekniikan tohtori Johanna Lilius työskentelee kaupunkitutkijana Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella ja opettaa myös avoimessa yliopistossa.
Kaupunkitutkija Johanna Lilius

Tekniikan tohtori Johanna Lilius on kaupunkitutkija, joka työskentelee Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella. Vaikka tutkimus onkin Johannan päätyö, hänen työhönsä sisältyy myös kaksi Aalto-yliopiston kurssia. Kursseilla Asuntopolitiikkaa asuntosuunnittelijoille sekä Kaupunkitutkimus Johanna välittää tutkimukseen perustuvaa tietoa ja näkemystään opintojensa alkuvaiheessa oleville arkkitehtuurin opiskelijoille. Tutkimus- ja opetustyön lisäksi Johanna ohjaa opinnäytetöiden tekijöitä.

Kurssi Asuntopolitiikkaa asuntosuunnittelijoille on myös Aalto-yliopiston avoimen yliopiston tarjonnassa. Kurssi perehdyttää opiskelijan ymmärtämään paremmin asuinympäristöjen suunnitteluun ja poliittiseen päätöksentekoon liittyviä asiayhteyksiä. 

Kurssille osallistujan ei tarvitse olla ammatiltaan asuntosuunnittelija – riittää, että aikuisopiskelija on kiinnostunut asumisesta ja sen taustalla vaikuttavista tekijöistä. Oppitunnit ovat iltaisin. Avoimen yliopiston opinnot ovat vapaatavoitteisia eikä laadullista opiskelijavalintaa käytetä. Opiskelijat pääsevät kursseille ilmoittautumisjärjestyksessä.

Avoimen yliopiston ryhmissä on Johannan mukaan erilaisia opiskelijoita. Osa on sellaisia, jotka haluavat aloittaa arkkitehtuurin opinnot tulevaisuudessa. He haluavat taustatietoa, suorittavat opintopisteitä tai haluavat testata omaa kiinnostustaan. On myös opiskelijoita, joilla kurssin aihe liittyy omiin työtehtäviin. Osa kursseille osallistujista opiskelee yleissivistävässä mielessä.

Johannan tulee toisinaan esille mediassa Aalto-yliopiston asiantuntijana. Puheenvuorot saattavat liittyä juuri häneen omaan tutkimukseensa tai johonkin teemaan, jolla on tekemistä hänen oman tutkimuksensa kanssa. Yliopistossa työskentelevä tutkija voi myös tuoda esiin näkökulmia, jotka liittyvät laajemmin akateemiseen keskusteluun.

Asuntopolitiikkaa asuntosuunnittelijoille (kurssikuvaus)

Wide Open Uni

Aalto-yliopiston avoin yliopisto

Avoin yliopisto on olemassa kaikille. Avoin yliopisto mahdollistaa opintoihin osallistumisen kaikille Aalto-yliopiston tieteenaloista ja opetuksesta kiinnostuneille. Opintotarjonta koostuu eri oppiaineiden kursseista ja opintokokonaisuuksista.

People walking in a summery park

Avoimen yliopiston kurssit

Löydä suunta tulevaisuudellesi ja tutustu avoimen yliopiston koulutustarjontaan

Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Learning futures tapahtuman teksti sekä mahdollistajat (Digivisio, AWS, LUMI AI factory, Solita, Higher Ed Hub Finland, Futurice
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Yliopisto Julkaistu:

Learning Futures Hackathon – tule rakentamaan oppimisen tulevaisuutta!

Lähdetään yhdessä ratkomaan, miten korkakoulujen yhteinen tietoalustasta kertyvä data saadaan oppijoiden, korkeakoulujen ja yhteiskunnan hyötykäyttöön.
a person writing notes to her book
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Avoimen yliopiston ja FITechin opinnot henkilökunnalle

Avoin yliopisto ja FITech-verkostoyliopisto tarjoavat Aalto-yliopiston henkilökunnalle maksuttomia opintoja. Kaikki Aalto-yliopiston henkilökuntaan kuuluvat voivat osallistua kursseille.
Lehmuskuja
Opinnot Julkaistu:

Tutustu avoimen yliopiston kesän 2026 opetukseen

Alkukesän kurssien ilmoittautumisaika alkaa 23.3.2026, mutta voit tutustua tarjontaan jo nyt.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.