Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Arjen valintoja: Talvikki Hovatta, mikä on mustan aukon hiukkassuihku?

Tutkija selvittää avaruuden salaisuuksia Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatoriossa.
Nainen istuu katolla, ison geodeettisen kupolin edessä. Taustalla näkyy puita.
Valokuvaaja Outi Törmälä kuvasi Talvikki Hovatan Metsähovin radiotutkimusaseman katolla.

Mikä sai sinut kiinnostumaan avaruudesta?

Olen lapsesta asti lukenut todella paljon kirjoja. Kiinnostukseni avaruuteen saikin alkunsa siitä, kun aloin lukea veljeni tähtitiedekirjoja. Sen jälkeen äitini alkoi raahata minulle kokousmatkoiltaan kaikennäköisiä tähtitiedekirjoja.

Makasin kaikki kesälomat pihallamme olevassa teltassa lukemassa – hiihtolomallekin piti ottaa mukaan kymmenen kirjaa. Luen edelleen paljon, mutta paljon muutakin kuin tähtitieteeseen liittyvää. 

Tutkit tällä hetkellä muun muassa mustien aukkojen hiukkassuihkujen koostumusta. Mitä ne hiukkassuihkut oikein ovat? 

Mustiin aukkoihin tai niitä ympäröiviin kertymäkiekkoihin – eli mustia aukkoja kiertävään aineeseen – on ankkuroitunut voimakkaita magneettikenttiä. Nämä magneettikentät kiertyvät eräänlaiselle jouselle, joka todennäköisesti pystyy työntämään sitä kiertävää materiaa hiukkassuihkuiksi. Hiukkaset kiihtyvät lähes valonnopeuteen, ja koska ne menevät niin kovaa vauhtia, ne myös säteilevät. Sitä radiosäteilyä me sitten näemme täällä Maassa. Tutkimalla tämän radiosäteilyn ominaisuuksia voimme mallintaa, millaisia hiukkasia siellä menee. 

Miksi sitä ei ole aikaisemmin pystytty selvittämään? 

Kun tutkitaan näin kaukaisia kohteita, signaalit ovat tietysti tosi heikkoja. Me emme tutki vain valon määrää eli kokonaiskirkkautta, vaan myös sen suuntaa eli polarisaatiota. Siihen tarvitaan hyvin herkät laitteet, ja nyt olemmekin saamassa uuden hienon vastaanottimen Metsähoviin, jolla tätä on mahdollista tutkia. Koostumuksen selvittämiseen tarvitaan myös sellainen teleskooppi, jolla on paljon havaintoaikaa käytössä, mikä on harvinaista isoilla teleskoopeilla. 

Mustavalkoinen kasvokuva henkilöstä, joka katsoo suoraan kameraan. Hänellä on olkapääpituiset vaaleat hiukset ja tumma paita.
Kuva: Outi Törmälä.

Millaisia harhaluuloja avaruustutkimukseen liittyy?

Mustien aukkojen ajatellaan olevan imureita avaruudessa, jotka tulevat meitä kohti ja imaisevat meidät sisukseensa. Se ei ole totta. Jos Aurinko muuttuisi yhtäkkiä omanmassaisekseen mustaksi aukoksi, se ei imaisisi meitä sisäänsä. Elämä Maassa loppuisi kyllä, mutta planeettamme jatkaisi normaalisti kulkuaan tällä samalla radalla. 

Toinen harhaluulo liittyy radioastronomiaan ja tulee esimerkiksi Contact-elokuvasta, jossa Jodie Foster istuu kuulokkeet päässä kuuntelemassa avaruuden signaaleja. Me emme kuuntele kuulokkeilla avaruuden kohinaa, vaan signaalit tulevat tietokoneelle. Itse asiassa Metsähovissa on mahdollista myös kuunnella niitä signaaleja, mikä on tosi hauskaa.  

Mikä on lempiasiasi avaruudessa?

Erityisesti mustat aukot kiehtovat minua. Minulla on myös lempikvasaareja, joiden kanssa olen jumittanut kauan ja joissa tapahtuu jotain jännittävää. Yksi näistä on 3C273, joka on ensimmäinen koskaan löydetty kvasaari. Vaikka sitä on tutkittu erittäin paljon, se on mielestäni edelleen kiinnostava. Kirjoitan siitä parhaillaankin yhtä tutkimusartikkelia, sillä saimme siitä Chilessä olevalla maailman herkimmällä millimetrialueen teleskooppijärjestelmällä hienoja magneettikenttähavaintoja. 

Artikkeli on julkaistu (issuu.com) syyskuussa 2025.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.