Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Arjen valintoja: Pauliina Ilmonen, siedätkö epävarmuutta?

Matemaattisen tilastotieteen apulaisprofessori ei kaihda riskejä, vaikka taivaalta sataisi nautoja.
Pauliina Ilmonen rakentaa tornia lego-palikoista kuvattuna työhuoneessaan. Kuva: Heidi-Hanna Karhu.

Millaisia tilastoja teet omassa arjessasi?

Valitettavasti lapseni kielsivät minua vastaamasta tähän kysymykseen.

Entä lasketko arkisia tunnuslukuja?

Yleensä lasken liukumäkeä.

Mihin perusjoukkoon tunnet kuuluvasi?

Luulisin olevani ihminen. Jos saisin valita, olisin kaksipäinen lentävä vuorikauris – ei kun lohikäärme tietenkin!

Onko sinulla jokin invariantti koordinaatti -lomakohde vai matkustatko satunnaisotannalla?

Silloin kun olin vielä nuori ja hurja, minulla oli tapana matkustella junalla. Annoin nopan päättää, minkä junan kyytiin nousin ja missä jäin pois. Matkustin aina yksin, sillä se oli paras tapa tavata kiinnostavia ihmisiä.

Tällä hetkellä lomakohteiden valintaa vaikeuttaa se, että poikani ei suostu kulkemaan edes ¹óö°ù¾±±ô±ôä Aurajoen yli, sillä hän pelkää, että lautta – vaijerilossi – suuntaa kuitenkin ulkomaille.

Tieteenalasi määritelmässä sanotaan, että reaalimaailman ilmiöitä kuvaaviin tilastoihin liittyy aina epävarmuutta ja satunnaisuutta. Onko tämä opettanut kestämään epävarmuutta omassa elämässä?

En kaihda riskejä. Parasta elämässä on epävarmuus, yllätyksellisyys. Lempielokuvani on Luna Papa ja lempikohtaukseni elokuvan loppupuolella, jossa lehmä putoaa taivaalta miehen päälle.

Sellaista elämä on: juuri kun luulet, että kaikki on järjestyksessä, putoaa taivaalta lehmä niskaasi. Toisaalta, juuri kun luulet rämpiväsi loputtomassa surujen suossa, löydätkin sateenkaaren päästä aarteen.

Tilastot auttavat kyllä jäsentämään epävarmuuksien värittämää elämää, ja matematiikka tuo maailmaan lohdullista järjestystä.

Vanha vitsi väittää, että on olemassa valhe, emävalhe ja tilasto. Onko totuuden vääristeleminen tilastojen avulla helppoa? Oletko itse kokeillut?

Tilastojen analysointi on vaikeaa. Aina ei voi tietää, onko tilastoja analysoitu tahallisesti virheellisin tai sopimattomin tavoin, vai onko analyysin tekijä vain eksynyt tilastollisten menetelmien viidakkoon.

Tilastotieteen tuntemus auttaa tarkastelemaan monenlaisia tutkimuksia kriittisesti ja huomaamaan mahdolliset analyysien puutteet. Täytyy kuitenkin muistaa, että tilastollinen tutkimus perustuu todennäköisyyksiin, ja pieniäkin todennäköisyyksiä tapahtuu. Niitä tapahtuu vain hyvin harvoin.

On myönnettävä, että toisinaan kun keskustelen aviomieheni kanssa, vetoan tilastollisiin analyyseihin, jotka saattavat olla vähintäänkin kyseenalaisia. Tärppänä matemaatikkona hän yleensä huomaa moisen ketkuilun heti.

Viihdytkö pelikasinolla?

En yleensä pelaa rahasta, enkä lottoa tai osta arpoja. Tykkään kuitenkin kortti- ja lautapeleistä.

Kerran yhdellä konferenssireissulla järjestettiin illallinen kasinolla, ja jokainen osallistuja sai yhden pelimerkin. Pelaamaan pääsi vain, jos oli huomannut ottaa passin mukaan. Minulla oli passi, ja niinpä suuntasin pelipöytien ääreen kourassani kolme pelimerkkiä, sillä osalla seurueemme jäsenistä ei ollut passia mukanaan. En sijoittanut peliin muuta kuin nuo kolme merkkiä. Voitoilla kustansin seurueellemme illallisen seuraavana päivänä.

Teksti: Paula Haikarainen
Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Artikkeli on alun perin julkaistu , lokakuussa 2015. Arjen valintoja -palstalla asiantuntija kertoo tutkimusalaansa liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista. 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
MyCourses aktiviteetti
Opinnot Julkaistu:

MyCourses-päivitys ma 15. kesäkuuta 2026 klo 9.00-17.00

MyCoursesin päivitys ma 15.6.2026 klo 9.00-17.00. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.