鶹ý

Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Juuso Leivonen: Harrastukset sekä työskentely ylioppilaskunnassa ja opiskelijaliikkeessä olivat hyvin vahvasti urapolun alku

Suomen Kauppakorkeakoulut ry:n pääsihteerinä toimiva alumnimme Juuso Leivonen teki opiskeluajan harrastuksestaan itselleen työn.
School of Business Alumni Ambassador Juuso Leivonen

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Aloitin opinnot vuonna 2001 ja valmistuin 2008. Luin pääaineenani IB:tä (International Business) ja sivuaineina minulla oli kansantaloustiede, laskentatoimi sekä (ITP).

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Työurani ei ole ehkä kaikkein normaalein kauppatieteilijän urapolku. Ylioppilaskunta KY:ltä siirryin jo opintojen aikana SYLliin, eli Suomen ylioppilaskuntien liittoon tekemään koulutuspolitiikkaa. Valmistumisen jälkeen työskentelin hetken SEFE:llä, minkä aikana olimme mukana fasilitoimassa kauppakorkeakoulujen yhteistyötä entisestään vahvistavan perustamista. Sefeltä siirryin ABS:n pääsihteeriksi käynnistämään toimintaa, rakentamaan yhdistystä ja uusia yhteistyökuvioita.

Oivalluksia opiskelusta?

Näin jälkeenpäin on helppo sanoa, että pysyvin asia, minkä olen saanut kauppatieteiden opinnoista, on analyyttinen, lukuihin ja talouden logiikkaan pohjautuva tapa hahmottaa maailmaa. Kun keskustelee muilta aloilta valmistuneiden kanssa huomaa, miten vahvasti tieteenala ja sen logiikka laittaa päähän linssit, joiden läpi maailmaa katsoo.

Kaiken muun hauskan tekemisen ja ajanvieton lisäksi niistä saa todella paljon kokemusta organisoinnista, vastuunkannosta ja johtamisesta.

Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Juuso Leivonen

Miten opiskeluajan harrastukset ja työkokemus vaikuttavat uran eri vaiheissa?

Minun tapauksessani harrastukset sekä työskentely ylioppilaskunnassa ja opiskelijaliikkeessä olivat hyvin vahvasti urapolun alku, mutta vaikka ei jatkaisikaan sillä polulla näin suoraan, saa niiden kautta todella paljon kokemusta ja oppia, jota ei pelkästään opinnoista saa.

Ainejärjestöissä, ylioppilaskunnissa ja kerhoissa saa kaiken muun hauskan tekemisen ja ajanvieton lisäksi todella paljon kokemusta ihmisistä, organisoinnista, vastuunkannosta, johtamisesta sekä yhteistyöstä. Työkokemuksen kautta saa näkemystä siitä, millaisia tehtäviä valmistumisen jälkeen on tarjolla ja usein myös ajatuksia siitä, mikä itseä kiinnostaa ja mitä haluaisi jatkossa tehdä.

Neuvosi opintojaan miettivälle?

Mieti, mikä sinua innostaa ja mikä tekee sinut onnelliseksi. Älä opiskele jotain vain sen takia, että se on yleisessä suosiossa, vaan opiskele mieluummin sellaisia asioita, jotka kiinnostavat ja haastavat juuri sinua.

Lisäksi kannattaa miettiä enemmän ilmiöitä ja teemoja, kuin yksittäisiä oppialoja tai –aineita. Kaikki opiskelussa ei aina ole kivaa tai jännää, mutta jaksat suorittaa tylsätkin kurssit, kun ymmärrät, miten ne liittyvät kokonaisuuteen. Eihän (työ)elämässäkään kaikki ole aina hauskaa, mutta kunhan suunta on itselle oikea ja keskimääräisesti on enemmän plussia kuin miinuksia, menee yleensä ihan hyvin.

Mitä omalla työpaikallasi tehdään juuri tällä hetkellä?

Kauppakorkeakoulut ovat ottamassa askelia verkostomaisempaan toimintatapaan, kun kaikki koulut toteuttavat yhteistyössä sivuaineopintokokonaisuuden verkko-opetuksena muiden alojen opiskelijoille. Tällaisia pieniä askeleita yhden organisaation mallista verkostomaisempaan toimintatapaan on nähtävissä muuallakin ja on hienoa, että kauppikset ovat yliopistomaailmassa etulinjassa tekemässä tätä.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Yhtäältä se merkitsee kollegoita, yhteistyökumppaneita, tuttuja, ystäviä, perhettä, muistoja ja yhteisiä hetkiä. Toisaalta alumnius on ajattelutapa ja henkinen pohja, joka on mukana koko ajan työelämässä ja ympäröivän maailman hahmottamisessa ja jota pyrkii ylläpitämään ja täydentämään.

äپdz:

Tutustu tarkemmin Juuso Leivosen urapolkuun !

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Juuso Leivosen tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: /fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnit.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.
Legacy Awakens -seminaari Professor Tapani Vuorisen kunniaksi. 
From left to Right: Olavi Pikka, Senior Advisor, Tapani Vuorinen, Ainomaija Haarla and Pirjo Kääriäinen, Professor in Design and Materialities
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Ainomaija Haarla: ”Kriittinen keskustelu jää puuttumaan, jos kaikki ovat samaa mieltä”

Jos aikoo olla kehityksessä mukana ja päästä tavoitteisiin, pitää uskaltaa tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, sanoo monitieteisyyden voimaan uskova Ainomaija Haarla.