鶹ý

Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Elisa Liekkilä: Pääaine auttoi keskittymään juuri minua kiinnostaneisiin asioihin

Alumnimme Elisa Liekkilä osallistuu Kauppakorkeakoulun ARENA-messuille 14. marraskuuta Tiedon edustajana. ”ARENA-messuilta voi hakea inspiraatiota, tietoa, tukea ja vinkkejä tutustumalla eri yrityksiin”, Liekkilä sanoo.
School of Business Alumni Ambassador Elisa Liekkilä

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Aloitin kansainvälisen liiketoiminnan opinnot Helsingin kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikössä 2008 ja kandiksi valmistuessani 2011 papereissa lukikin jo Aalto-yliopisto. Maisteriopinnot suoritin International Business -pääaineessa Töölössä 2012 – 2016.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Valmistumisen jälkeen olen toiminut kaksi vuotta projektipäällikön roolissa IT-alalla. Olen työskennellyt pääsääntöisesti vähittäiskaupan ja teollisuuden alan suurissa muutoshankkeissa.

Tällä hetkellä toimin Bid Managerin roolissa eli vedän myyntiprojekteja suomalaisille muun muassa valmistavan teollisuuden, vähittäiskaupan ja metsäteollisuuden asiakkaillemme. Roolini on sekoitus projektipäällikön, myyjän ja liiketoiminnan kehittäjän rooleja, jossa pääsen päivittäin haastamaan sekä itseäni että muita löytämään asiakkaidemme haasteisiin optimaalisimpia ratkaisuja.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi?

Vuodet Kauppiksessa olivat tärkeä osa ammatti-identiteettini muodostumista ja avasivat laajan määrän ovia lähteä toteuttamaan itseäni valmistumisen jälkeen. Luonnollisesti en koe minkään yhden kurssin tai yhden teorian hyödyntäneen suoranaisesti, mutta kokonaisuus opittuja tietoja ja taitoja, ympärillä olleet ihmiset sekä Kauppiksen turvallinen ja kannustava ilmapiiri tekivät ensimmäisistä ura-askelista kevyempiä.

Pääaine auttoi keskittymään juuri minua kiinnostaneisiin asioihin. Itse en koskaan opiskellut arvosanojen vuoksi, vaikka tavoitteellinen olenkin. Minua kiinnostaneissa työpaikoissa arvosanoille ei ole annettu juuri painoarvoa hakiessa, mutta toki edelleen etenkin suurempiin firmoihin hakiessa arvosanat voivat olla yksi keino rajata hakijoita.

On tärkeää kerryttää työkokemusta opiskeluaikana esimerkiksi , mutta opintojen rinnalla tehtävien täysi- ja osa-aikaisten töiden osalta suosittelen miettimään tarkasti ja kriittisesti siitä syntyviä hyötyjä ja vaikutuksia opintomenestykseen ja opinnoista nauttimiseen. Töitä ehtii kyllä tekemään elämässä vielä paljon, mutta opiskelijaelämään ei palaa enää ainakaan samalla intensiteetillä myöhemmin elämässä.
 

”Alumnius on kunnioitusta ja tunnustusta minulle turvallisen, kannustavan ja haastavan kasvupaikan tarjonnutta tahoa kohtaan.”

Kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläs Elisa Liekkilä

Ajatuksia yritysmaailmasta tai ajankohtaisista asioista?

Uskon, että elämme yhtä mielenkiintoisimmista murrosajoista sekä yritysmaailmassa että yhteiskunnassa yleisesti. Toimialojen rajat liikkuvat ja murenevat. Ihmisten ajatusmallit ja kuluttajatottumukset muuttuvat muun muassa vihreiden arvojen yleistymisen myötä. Maailman poliittinen tilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen ja vaikutuksia näkyy jo niin yritysmaailmassa kuin yksilöidenkin elämässä. Digitalisoituminen kiihtyy entisestään esimerkiksi muuttaen toimintamalleja ja osittain vauhdittaen globalisaatiota entisestään, mutta samalla kuitenkin luoden myös uusia rajoja. On tekoälyä, robotiikkaa ja blockchain-teknologiaa, joiden kaikkia vaikutuksia ei varmasti vielä edes ymmärretä.

Teknologia on ollut jo pitkään ja on yhä enenevässä määrin muutoksien keskiössä ja yrityksissä yhä lähempänä liiketoimintakriittisimpiä toimintoja ja prosesseja. IT-alan yrityksien tulee olla asiakkaidensa aitoja partnereita perinteisen tilaaja-toimittaja suhteen sijaan.

Osallistut tänä vuonna Kauppiksen ARENA-messuille 14.11. Tiedon edustajana. Miten saa parhaan hyödyn messupäivästä?

voi hakea inspiraatiota, tietoa, tukea ja vinkkejä tutustumalla eri yrityksiin. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus! Mikäli et ole vielä varma, mihin suuntaan haluat lähteä opiskelujen jälkeen, käytä tällaiset tapahtumat hyödyksi ja hae niistä inspiraatiota. Samalla pääset myös verkostoitumaan erilaisten ihmisten kanssa ja juttelemaan omista toiveistasi yritysten edustajien kanssa. Olen itse tämän vuoden ARENA-messuilla Tiedon ständillä, mutta minut voi tavata myös klo 14-16. Toivottavasti nähdään siellä!

Muista: Älä tee valintoja vain valitsemisen vuoksi. Kuuntele itseäsi ja anna tälle prosessille aikaa. Ajankohtaisia asioita seuraamalla voi kartoittaa omia mielenkiinnonkohteitaan ja arvioida, onko osaaminen, jota parhaillaan kerryttää linjassa tulevaisuuden näkymien kanssa. Muutoksien maailmassa kyky joustaa ja sietää epätietoisuutta ovat avaintaitoja.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Alumnius merkitsee minulle yhteenkuuluvuutta sekä samaan aikaan opiskelleiden että saman polun läpikäyneiden kanssa. Se on kunnioitusta ja tunnustusta minulle turvallisen, kannustavan ja haastavan kasvupaikan tarjonnutta tahoa kohtaan. Alumnisuurlähettiläänä koen, että voin edes jollakin tapaa antaa takaisin, ja edesauttaa sitä, että Kauppakorkeakoulu voi jatkossakin tarjota laadukkaan akateemisen kodin sekä pääkaupunkiseudulla että Mikkelissä.

äپdz:

Nykyään Liekkilä on töissä Customer Managerina TietoEVRY:llä. (2020)

Tutustu tarkemmin Elisa Liekkilän urapolkuun !

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Elisa Liekkilän tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnit.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.
Legacy Awakens -seminaari Professor Tapani Vuorisen kunniaksi. 
From left to Right: Olavi Pikka, Senior Advisor, Tapani Vuorinen, Ainomaija Haarla and Pirjo Kääriäinen, Professor in Design and Materialities
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Ainomaija Haarla: ”Kriittinen keskustelu jää puuttumaan, jos kaikki ovat samaa mieltä”

Jos aikoo olla kehityksessä mukana ja päästä tavoitteisiin, pitää uskaltaa tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, sanoo monitieteisyyden voimaan uskova Ainomaija Haarla.