鶹ý

Uutiset

Alumni Kyunghyun Cho tukee tekoälyä ja tietojenkäsittelyä opiskelevia naisia

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun alumni ja New Yorkin yliopiston apulaisprofessori Kyunghyun Cho on tehnyt tietotekniikan laitokselle 30 000 euron lahjoituksen, joka jaetaan stipendeinä EU:n ulkopuolelta tuleville naisopiskelijoille.
Suomessa kehitettiin tekoäly, joka ymmärtää paremmin ihmisen tavoitteita

Kyunghyun Chon lahjoituksesta jaettavan stipendin voi saada ulkomaalainen naisopiskelija, joka valitsee maisteriopintojensa pääaineeksi koneoppimisen, tietojenkäsittelyn ja tekoälyn opintokokonaisuuden. Opinnot kehittävät osaamista, joka on keskeistä aikamme suurten haasteiden ratkaisemisessa, kuten esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisessa ja epidemioiden syiden ymmärtämisessä.

”Nautin vuosistani Aalto-yliopistossa. Niillä on ollut merkittävä vaikutus uralleni ja henkilökohtaiseen elämääni. Toivon, että tämän lahjoituksen avulla yhä monipuolisempi joukko opiskelijoita ympäri maailmaa voi nauttia ja hyötyä opiskelusta Aallossa. Toivon myös, että näistä opiskelijoista tulee esikuvia tekoälyn alalla sisarentyttärelleni ja hänen sukupolvelleen", Kyunghyun Cho sanoo.

“Olemme erittäin kiitollisia tästä vaikuttavasta lahjoituksesta. Me Aallossa pidämme myös Kyunghyunia esikuvana. Hänen lahjoituksensa edistää tasa-arvoa ja osallisuutta, jotka ovat keskeisiä tavoitteita Aalto-yhteisössä", sanoo Perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen.

Naisopiskelijoiden määrän kasvattaminen on keskeinen tavoite kaikissa Aallon tekniikan korkeakouluissa. Aallossa järjestetään muun muassa tapahtumia, kuten “”, joka tarjoaa ura- ja opintovalintoja pohtiville nuorille naisille tietoa tekniikasta alana.

Lahjoituksen kohdentaminen on myös tehokas keino vaikuttaa siihen, että yhä useampi nainen valitsisi uran tekniikan parissa.

Kyunghyun Cho

Kyunghyun Cho opiskeli Aalto-yliopistossa sekä maisteritutkinnon että väitteli professori , tohtori n and tohtori  johdolla. Kyunghyun valmistui tohtoriksi vuonna 2014. Hänet palkittiin Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumniksi vuonna 2020. Nykyisin hän toimii tietotekniikan ja datatieteen professorina.

A detail of brainlike computing research, photo by Valeria Azovskaya

Lahjoita Aalto-yliopistolle

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.
Kuusi aikuista poseeraa siisteissä vaatteissa tiilirakennuksen ja kampusalueen ulkopuolella
Mediatiedotteet Julkaistu:

ABB lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n lahjoitus kohdistuu uuteen Energiasiirtymän osaamiskeskukseen.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.