Abloy palkitsi muotoilun laitoksen opiskelijoita menestyksekkään yhteistyön tuloksista
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Muotoilun laitoksen kolmannen vuosikurssin opiskelijat osallistuivat projektiin, jonka tavoitteena oli suunnitella uusia tuotteita Abloyn tuotemallistoon. Kurssin pedagogisena tavoitteena oli oppilaiden korkeatasoisen muodonannon ja estetiikan kehittäminen. Kaikista kehitetyistä tuoteideoista Abloy lunasti 13.2.2015 kaksi ehdotusta: Tuomas Hämäläisen wc-rullatelineen ja Sauli Flanderin suunnitteleman vetimen.
– Tavoitteemme on edelleen kehittää tuoteideoita ja saattaa ne tuotantoon lähitulevaisuudessa, toteaa Abloyn liiketoiminnan kehityspäällikkö Juha-Pekka Hirvonen.
– Olimme todella positiivisesti yllättyneitä opiskelijoiden sitoutumisesta ammattimaisuudesta muotoilutehtävän tiimoilta, sanoo Abloyn muotoilupäällikkö Mika Heikinmatti. Lunastusten lisäksi Abloy halusi osoittaa muutamille tekijöille pienimuotoiset stipendit.
– Kurssin työt olivat todella hienoja ja koemme saaneemme yhteistyöstä paljon innovatiivista ajattelemisen aihetta, Heikinmatti lisää.
Opiskelijat olivat vaikuttuneita yrityksen sitoutumisesta yhteistyöhön ja mahdollisuudesta päästä lähelle todellista tuotekehitystä.
– Tämä oli opiskelijoillemme erinomainen mahdollisuus suunnitella yritykselle, jonka identiteettiin kuuluu korkeatasoinen muotoilu ja pitkälle kehitetyt valmistusteknologiat, toteaa kurssin vetäjä, lehtori Simo Puintila.
Kuva Hanna Raijas.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Simo Puintila, Lehtori
Muotoilun laitos
simo.puintila@aalto.fi
050 517 5036
Lue lisää uutisia
Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!
Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa
Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa
Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.