鶹ý

Uutiset

Aalto-yliopistoon oli yli 12 000 hakijaa kevään toisessa yhteishaussa

Kiinnostus Aallon ohjelmia kohtaan on pysynyt vahvana.
Kolme opiskelijaa istumassa ryhmätyötilassa.
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Tämän kevään toisessa yhteishaussa suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin Aalto-yliopistoon hakeneiden määrä jatkoi hienoista nousua viime vuodesta. Tänä vuonna hakijoita oli 12 452, kun vuosi sitten määrä oli 12 227. Ensisijaisia hakijoita oli 8 267. Erityisesti tekniikan alalle hakeneiden määrä kasvoi. 

”Kiitos kaikille, olemme todella tyytyväisiä, että kiinnostus Aallon ohjelmia kohtaan on näin suurta. Haluan toivottaa kaikille hakijoille menestystä kevääseen ja pääsykokeisiin”, sanoo Aalto-yliopiston vararehtori Petri Suomala

Kauppatieteiden alan hakukohteisiin haki yhteishaussa 5 768 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 3 507.

Tekniikan alan 13 hakukohteeseen saatiin yhteensä 9154 hakemusta. Hakijoiden määrä oli 5 140 ja heistä ensisijaisia oli 2 755. Hakijamäärä sisältää myös avoimen yliopiston väylän ja MAOL-kilpailuissa menestyneiden väylän kautta hakeneet. Tekniikan alalla suosituin hakukohde oli tietotekniikka, joka sai 1 137 hakemusta. 

Taiteiden alalla 13 hakukohteeseen oli hakijoita 1 871 ja heistä ensisijaisia oli 1 524. Eniten hakijamäärä kasvoi elokuva- ja tv-lavastuksen hakukohteessa, yli 64 prosenttia, ja ensisijaisten hakijoiden osuus tässä hakukohteessa oli 70 prosenttia. 

Luvut perustuvat heti hakuajan päättymisen jälkeen Opintopolusta otettuihin lukuihin, joten luvut saattavat muuttua raporttien päivittämisen ja hakemusten käsittelyn myötä. 

Valtakunnallisen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 9.7.2021.

Myös maisteriohjelmiin ja englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin hakeneiden määrä kasvoi 

Maaliskuun yhteishaun lisäksi tänä vuonna on päättynyt hakuaika maisteriohjelmiin ja englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin. Molemmat haut olivat hyvin kansainvälisiä, ja jo pelkästään englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin oli hakijoita 119 maasta. 

Maisteriohjelmiin hakeneiden määrä kasvoi 27 % ja uusia opiskelijoita valittiin 1 331. Hakijoista noin 30 prosentilla oli suomalainen korkeakoulututkinto ja noin 58 % on suorittanut korkeakoulututkinnon EU/ETA-alueen ulkopuolella. Ulkomaisella korkeakoulututkinnolla hakeneita oli aiempien vuosien tapaan eniten Kiinasta, Intiasta, Pakistanista, Isosta-Britanniasta ja Iranista.  

Englanninkieliset kandidaattiohjelmat kasvattivat myös suosiotaan tammikuussa päättyneessä haussa, niiden hakemusmäärä kasvoi yli 9 %. Hakemuksia kahdeksaan englanninkieliseen hakukohteeseen saatiin kaikkiaan 4 699. Haun tulokset julkaistaan viimeistään 4.6.2021  

“Olemme iloisia, että olemme onnistuneet kehittämään tutkinto-ohjelmistamme kokonaisuuden, joka houkuttelee yhä kasvavaa määrää hakijoita. Tärkeä osa kehitystyötämme on myös uusi verkkosivusto, jolle olemme koonneet elämänlaajuisen oppimisen tarjontaamme. Haluamme saada erilaisissa elämänvaiheissa olevia ihmisiä koulutuksen pariin syventämään omaa osaamistaan", kertoo Petri Suomala.

Lue myös: 

Koronaviruksen vaikutus opiskelijavalintoihin Aalto-yliopistossa 

Hakijamäärä englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin kasvoi

Aalto-yliopisto houkutteli ennätysmäärän hakemuksia maisteriohjelmiin

äپٴᲹ: 
hakijapalvelut@aalto.fi 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.