Aalto-yliopiston taide ja muotoilu on jälleen maailman kahdeksanneksi paras
Aalto-yliopiston taide ja muotoilu (art & design) sijoittui kahdeksanneksi maailmanlaajuisessa QS-yliopistovertailussa. Sijoitus oli sama kuin viime vuoden vertailussa.
Tässä alakohtaisessa QS World University Rankings -vertailussa tarkasteltiin kaikkiaan 55 tieteenalaa yli 1 700 yliopistosta ympäri maailman.
”Globaali kilpailu taiteen ja muotoilun alalla kovenee vuosi vuodelta. On hienoa, että sijoitumme edelleen maailman parhaiden joukkoon. Kiitos saavutuksesta kuuluu koko yhteisöllemme”, sanoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen.
Viidenkymmenen parhaan joukkoon ylsi Aallosta kaikkiaan kolme alaa. Markkinointi (marketing) oli sijalla 44 (sijoitus viime vuonna 21–50) ja arkkitehtuuri ja rakennettu ympäristö (architecture & built environment) jaetulla sijalla 49 (viime vuonna 39).
Sadan parhaan joukkoon ylsivät myös liiketaloustiede ja johtaminen (business and management studies) jaetulla sijalla 92 (100), datatiede ja tekoäly (data science and artificial intelligence) sijalla 51–100 (41) sekä mineraali- ja kaivostekniikka (mineral and mining engineering) sijalla 51–100 (ei sijoitusta viime vuonna).
QS:n alakohtaiset vertailut painottavat sekä yliopiston mainetta akateemisen maailman ja työnantajien keskuudessa että tutkimusjulkaisuja ja niiden keräämiä viittauksia. Näiden osatekijöiden merkitys tuloksessa vaihtelee eri aloilla.
QS World University Rankings vertailee myös yliopistoja kokonaisuudessaan. Viime kesänä julkaistulla QS:n yleisranking-listalla Aalto oli Suomen yliopistoista ensimmäisellä sijalla ja maailmaanlaajuisesti 113. sijalla.
Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja Aallolle relevanteimpia ovatkin ala- tai aihekohtaiset rankingit. Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.
Lisätietoja taiteen ja muotoilun alasta:
Tuomas Auvinen
dekaani, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh. 050 64848
dean-arts@aalto.fi
Rankingit
Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja...
Lue lisää uutisia
Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistu
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026
Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman
Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.