Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto-yliopiston muodin pääaine rankattiin maailman kolmanneksi parhaaksi

Business of Fashionin ranking perustuu globaaliin vaikuttamiseen, opetuskokemuksiin ja koulutuksen pitkän aikavälin arvoon.
Business of Fashion ranking

Aallon muodin kandidaattiohjelma nousi kolmannelle sijalle Business of Fashion -verkkosivuston tekemässä vertailussa, jossa oli mukana 54 yliopistoa eri puolilta maailmaa. Aallon muodin maisteriohjelma sijoittui samalla listalla sijalle 15.

– Olen erittäin iloinen, että muodin ohjelmamme sijoittuu näin hyvin maailman huipputaideyliopistojen joukossa. Mieltäni lämmittää erityisesti se, että kandidaattiohjelmamme sijoittui parhaiten koulutuksen pitkän aikavälin arvossa, sanoo Aallon taiteellisesta toiminnasta vastaava vararehtori Anna Valtonen.

Sijoitus perustuu globaaliin vaikuttamiseen, opetuskokemuksiin ja koulutuksen pitkän aikavälin arvoon.

Arviointia varten haastateltiin teollisuuden edustajia, korkeakoulujen opettajia ja tutkijoita, sekä HR-ammattilaisia. Lisäksi arvioitiin yhdeksän arvostetun kansainvälisen muotikilpailun finalisteja. Opiskelijoilta kysyttiin opetustyytyväisyydestä sekä käytettävissä olevista resursseista sekä arvioitiin heidän työelämävalmiuksiaan muun muassa alumnitoiminnan sekä työllistymismahdollisuuksia kohtaan tunnetun tyytyväisyyden perusteella..

Business of Fashion toteutti listansa nyt toisen kerran, ja Aalto-yliopisto oli mukana listalla ensimmäistä kertaa. Sekä kandi- että maisteriohjelmien ykköseksi sivusto listasi Central Saint Martinsin (CSM).

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Maailman parhaimmiksi arvioidut muodin kandidaattiohjelmat

Maailman parhaimmiksi arvioidut muodin maisteriohjelmat

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Apurahanjakotilaisuus 2026
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi osaajia sillan- ja talonrakennusalalta

Vuonna 2026 myönnettiin yhteensä kuusi apurahaa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Kemian tekniikan korkeakoulun valmistujaisjuhlat

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.