Aalto-yliopiston alumni DI Bruk Dejenielle palkinto vuoden 2022 parhaasta geotekniikan alan diplomityöstä
Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen hallituksen valitsema voittaja julkistettiin marraskuussa pidetyssä Geotekniikan päivässä. Bruk Dejenie palkittiin FinMeas Oy:n lahjoittamalla stipendillä työstään ”Carbon Dioxide Sequestration Capacity of Stabilized Malmi Clay.”
Hiilidioksidipäästöt minimiin
Geoteknisen suunnittelun kasvavana osa-alueena nähdään maan kunnon parantaminen, jota ohjaa korkea rakennusinfrastruktuurin kysyntä kunnoltaan haastavan maaperän alueilla. Maaperän teknisten ominaisuuksien kohentamiseen käytettäviä syvästabilointimenetelmiä pyritään kehittämään ympäristöystävällisimmiksi, sillä niihin kytkeytyy valtava määrä materiaalia ja energiaa.
Minimoimalla energiankulutuksen ja hiilidioksidipäästöt maanparannusprojekteissa, geoteknisellä suunnittelusektorilla on mahdollisuus olla johtavassa asemassa ympäristön kannalta kestävämpien hankkeiden toteuttamisessa.
Uraauurtava tutkimus geotekniikan alalta
Dejenie käsitteli työssään eri sideainetyypeillä stabiloidun saven hiilidioksidin sitomiskykyä laboratorio-olosuhteissa. Tutkimuksessa käytettiin Malmin saven lisäksi erilaisia uusiomateriaalipohjaisia, alhaisia hiilidioksidipäästöjä aiheuttavia sideaineita.
Palkittu diplomityö on alkuselvitys tuleville tutkimuksille, joissa karbonatisoitumisen testaamista tehdään useammalla sideaineella ja sidemäärällä. Saatuja tuloksia tullaan käyttämään jatkossa myös laaja-alaisissa laboratorio- ja kenttäkokeissa.
Työssä yhdistyy moderni ja ajankohtainen näkökulma kirjallisuustutkimuseen ja useisiin laboratoriokokeisiin.
FinMeas Oy:n diplomityöpalkinto vuoden parhaasta geotekniikan alan lopputyöstä jaettiin nyt yhdeksättä kertaa. Kilpailussa olivat mukana kaikki geotekniikkaa opettavat yliopistot eli Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto ja Oulun yliopisto. Kukin yliopisto lähetti ehdotuksen alan parhaasta diplomityöstä, joiden pohjalta Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen hallitus valitsi voittajan.
äپٴᲹ:
Bruk Dejenie, Aalto-yliopisto, bruk.dejenie@ramboll.fi
Sami Ylönen, toimitusjohtaja, FinMeas Oy, p. 040 715 3264
Suomen Geoteknillinen Yhdistys SGY on maa- ja pohjarakentamisessa aktiivisesti työskentelevien suunnittelijoiden, tutkijoiden, urakoitsijoiden, rakennuttajien sekä laite- ja materiaalitoimittajien yhteisö.
FinMeas on geoteknisten ja ympäristön riskien hallinnan prosessien automatisoinnin asiantuntijayritys. Erilaisten monitorointiratkaisujen ja datan hallinta -järjestelmien avulla tuotetaan resurssitehokkuutta sekä turvallisuutta kaivoksille sekä pohjarakentamisen projekteihin.
Lue lisää uutisia
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.
Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi
Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen
Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.