鶹ý

Uutiset

Aalto-yliopisto selvitti, mitä kansanedustajat ajattelevat Suomen kyberturvallisuudesta

Kyberturvallisuus on maallemme merkittävä liiketoimintamahdollisuus.

Kyberturvallisuus on erottamaton osa tämän päivän suomalaista yhteiskuntaa, kansalaisten arkea ja liiketoimintaa. Koska kyberturvallisuuden käsite on itsessään edelleen epäselvä, Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden asiantuntijat selvittivät ensi kertaa, mitä kansanedustajat ajattelevat aiheesta.

Kyselyssä painottuivat Suomen kyberturvallisuusstrategiassa esitetyt kymmenen strategista linjausta. Suomen kyberturvallisuusstrategian visio ”vuonna 2016 Suomi on maailmanlaajuinen edelläkävijä kyberuhkiin varautumisessa ja niiden aiheuttamien häiriötilanteiden hallinnassa” on vaativa myös kansanedustajien mielestä. Vastausten perusteella kansanedustajat eivät koe Suomen saavuttaneen kyberturvallisuuden maailmanlaajuista edelläkävijyyttä.

– Kyberturvallisuusstrategian ilmestymisen jälkeen vuonna 2013 Suomessa on tehty hyviä ja tarpeellisia toimenpiteitä kyberturvallisuuden kehittämiseksi. Yleistä varautumista kyberuhkia vastaan on parannettu eri sektoreilla, ja Suomeen on muun muassa perustettu Kyberturvallisuuskeskus, Poliisille oma kyberrikostorjuntakeskus ja alan yritykset ovat perustaneet oman yhteistyöverkostonsa. Tulevaisuudessa resurssit ja toimenpiteet tulee suhteuttaa asetettuun visioon ja tavoitteisiin, Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéll toteaa.

Kansanedustajat näkevät kyberturvallisuusalan merkittävänä liiketoiminnallisena mahdollisuutena suomalaisille yrityksille. Alan globaalin markkinoiden arvioidaankin olevan lähivuosina voimakkaassa kasvussa.

– Suomella on hyödynnettävissä vahva kansainvälinen luottamuspääoma, sillä luottamus on turvallisuusalalla ehdottomasti avainroolissa. Luottamus vaikuttaa siihen, mitä palveluita ja ratkaisuja tulevaisuudessa tullaan käyttämään, Limnéll jatkaa.

Kansalaisten tietoisuuden tasossa parannettavaa

Kyselyn mukaan arvio yleisestä kyberturvallisuuden tietoisuuden tasosta suomalaisessa yhteiskunnassa on suhteellisen heikko. Kansanedustajien mukaan yleisessä tietoisuudessa on vielä paljon parannettavaa, ja sen lisäämisen tuleekin olla yksi suomalaisen yhteiskunnan kyberturvallisuuden painopistealueita lähivuosina.

– Digitaalisen turvallisuuden kehittämisessä on kyse hitaasti muuttuvasta kulttuurista ja sen luomisesta, jotta turvallisuus tulee osaksi välttämätöntä kansalaistaitoamme, Limnéll muistuttaa.

Kyberturvallisuuskyselyn tulokset luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa

äپٴᲹ:
Professori Jarno Limnéll
p. 040 527 6173
jarno.limnell@aalto.fi
Twitter: @JarnoLim

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.