Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto-yliopisto sai 414 000 euron lahjoitukset tekniikan järjestöiltä

Tekniikan akateemiset TEK lahjoitti Aalto-yliopistolle 380 000 euroa ja Tekniska Föreningen i Finland 34 000 euroa.

Tänä vuonna 120 vuotta täyttänyt Tekniikan akateemiset TEK luovutti 380 000 euroa Aalto-yliopistolle järjestön 120-vuotistapahtumassa Otaniemessä. Myös TEKin ruotsinkielinen sisarjärjestö Tekniska Föreningen i Finland (TFiF) teki lahjoituksen Aalto-yliopistolle, 34 000 euroa; järjestöt lahjoittivat siis yhteensä 414 000 euroa.

TEK on hiljaisena mielenosoituksena yliopistojen resurssileikkauksille lahjoittanut juhlavuotensa aikana yhteensä miljoona euroa suomalaisille yliopistoille.

Osaaminen on paras investointi Suomen tulevaisuuteen

Lahjoituksen vastaanottanut Aalto-yliopiston provosti Ilkka Niemelä painotti, että panostus osaamiseen on keskeinen investointi Suomen tulevaisuuteen, innovaatioihin ja kilpailukykyyn.

"TEK on juhlavuotensa teeman mukaisesti tehnyt huomattavan investoinnin tekniikan alan tutkimukseen ja koulutukseen. Aalto-yliopisto on erittäin kiitollinen lahjoituksesta, joka tukee merkittävästi tavoitteitamme rakentaa vahvaa innovaatioympäristöä ja kouluttaa uusia osaajia – muutoksen tekijöitä – viemään yhteiskuntaamme kohti parempaa tulevaisuutta", Niemelä sanoi.

TEKin hallituksen puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström kiitti juhlaseminaarissa Suomen hallitusta siitä, että se päätti tuoreen nobelistin ja kahden muun talousviisaan ehdotuksesta alkaa valmistella yliopistojen lisäresursointia. "Vaikka luvattu resurssilisäys ei katakaan aiemmin päätettyjä leikkauksia, se lisää yliopistojen toimintakykyä pitkällä aikavälillä. Osaaminen on Suomen kilpailuvaltti, jota ei saa päästää notkahtamaan."


Teollisen internetin kampus yhdistää tieteen ja teollisuuden

Aalto-yliopiston professori Martti Mäntylä kertoi TEKin tapahtuman juhlaesitelmässään Aalto-yliopiston teollisen internetin kampuksesta (Aalto University Industrial Internet Campus, AIIC). Teollinen internet tarkoittaa teollisen liiketoiminnan digitalisoitumista ja ihmisten, prosessien sekä laitteiden verkottumista. Ilmiö nähdään yhtenä tämän hetken tärkeimmistä murroksista niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. AIIC:n tavoitteena on mahdollistaa monitieteellinen tutkimus, koulutus ja innovointi yhdessä teollisuuspartnereiden kanssa.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Mediatiedotteet Julkaistu:

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan kahden uuden professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia.
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.
Kuusi aikuista poseeraa siisteissä vaatteissa tiilirakennuksen ja kampusalueen ulkopuolella
Mediatiedotteet Julkaistu:

ABB lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n lahjoitus kohdistuu uuteen Energiasiirtymän osaamiskeskukseen.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.