鶹ý

Uutiset

Aalto-yliopisto palkitsi kestävän tuotekulttuurin ja ympäristötaiteen huippuosaajat

Ilmari Tapiovaara -palkinnon sai arkkitehti Ilkka Suppanen ja Pallas Athene -palkinnon emeritusprofessori Markku Hakuri.
Ilkka Suppanen, Markku Hakuri ja Tom Simons, photo: Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on myöntänyt Ilmari Tapiovaara -palkinnon muotoilija, arkkitehti Ilkka Suppaselle. Palkinto on tunnustus erityisen arvokkaasta luovasta työstä paikallisten ympäristöjen sekä teollisten tuotteiden kehityksen hyväksi. Esteettisten arvojen hyväksi tehdystä työstä myönnettävän Pallas Athene -palkinnon sai puolestaan kuvataiteilija, ympäristötaiteen emeritusprofessori Markku Hakuri.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu myönsi kahden vuoden välein jaettavat palkinnot vuosijuhlassaan Mediakeskus Lumeessa 13. tammikuuta. Vuoden Alumniksi 2015 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu nimitti maisema-arkkitehtuurin emeritusprofessori Tom Simonsin. Kunniajäseniksi nimitettiin professori Andrew Bentley, graafinen suunnittelija Pekka Loiri, valokuvataiteilija Arno Rafael Minkkinen, metsänhoitaja Pertti Hämäläinen, elokuvaaja Slawomir Idziak ja ղöٱlaitoksen vanhempi asiantuntija Martti Launis.

Palkintojen perusteet:

ILMARI TAPIOVAARA -PALKINTO

Ilkka Suppanen
muotoilija, arkkitehti (s. 1968)

”Suppanen on suomalaisen taideteollisuuden keskeinen toimija, joka on urallaan pyrkinyt luomaan kestävää tuotekulttuuria, jonka merkitys tunnistetaan kansainvälisesti. Hän on aina ollut valmis viemään osaamisensa laajempaan kehykseen ja uusiin ympäristöihin. Suppanen on osoittanut, kuinka muotoilijan työkenttä on globaali ja universaali.”

PALLAS ATHENE -PALKINTO

Markku Hakuri
kuvataiteilija, opettaja, lavastaja, visualisoija (s. 1946)

”Hakurin erityisen vuorovaikutteinen tapa johtaa työpajoja ja projekteja on saanut niin opiskelijat, monesta eri kulttuurista tulevat nuoret kuin myös yhteistyökumppanit innostumaan ja saamaan aikaan mieleenpainuvia tilapäisiä tai pysyvämpiä ympäristötaideteoksia. Hakurin mukaan ympäristötaide tarkastelee vastuuta ja vapautta, julkisen tilan visuaalisia muotoja ja arvoja sekä ihmisten ympäristötoimien merkitystä ja mielekkyyttä.”

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Apurahanjakotilaisuus 2026
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:
Valmistuneet tummissa puvuissa ja tohtorinhatuissa katsovat siniseksi valaistulle lippulavalle.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista

Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.
Sami Lauronen, Axel Hedman, Eero Virmavirta, Olli Latvakoski, Elina Heikkila.jpg
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulu palkitsi vuoden 2025 parhaat väitöskirjat ja diplomityöt

Perustieteiden korkeakoulussa valmistui 2025 kaiken kaikkiaan 71 tohtoritutkintoa ja 607 maisteritutkintoa. Korkeakoulu palkitsi seitsemän väitöskirjaa ja kuusi diplomityötä.