Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto-yliopisto 116. sijalla QS:n yliopistovertailussa

Tutkimuksen vaikuttavuutta kuvaavalla tunnusluvulla Aalto sijoittui 68:nneksi maailmassa.
Kaksi henkilöä laboratoriossa valkoiset takit yllään.

Aalto-yliopisto sijoittui tämän vuoden QS World University Rankings -yliopistovertailussa 116. sijalle maailmassa. Suomalaisista yliopistoista Aalto oli toinen. Viime vuoden sijoitus oli 112.

Aalto pärjäsi parhaiten tutkimuksen vaikuttavuutta mittaavalla osa-alueella, tutkimusviittausten suhteellisessa määrässä, jossa sijoitus oli 68. maailmassa ja ensimmäinen Suomessa.

QS-rankingissä yliopistoja arvioidaan kokonaisuutena ja käytössä on kuusi mittaria, joilla kullakin on hieman erilaiset painoarvot: tutkimusviittausten suhteellinen määrä, kansainvälisen akateemisen henkilöstön ja kansainvälisten opiskelijoiden suhteellinen määrä, akateeminen maine ja työnantajamielikuva sekä opiskelija-opettaja-suhdeluku.

Tutkimusviittausten määrä on laskettu Scopus-tietokannan tiedoista ja se on suhteutettu tutkimushenkilöstön määrään sekä normalisoitu viiden päätieteenalan mukaan. Työnantajamielikuva perustuu mainekyselyyn, johon kerättiin näkemyksiä 75 000 työnantajalta ympäri maailmaa. Akateeminen mielikuva perustuu yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa työskentelevien vastaajien arvioihin.

QS:n ranking-listalle on valikoitu mukaan lähes 1 500 parasta yliopistoa maailmassa, ja ensimmäisellä sijalla oli tänä vuonna yhdysvaltalainen MIT-yliopisto. Kaikkiaan QS laskee maailmassa olevan noin 26 000 yliopistoa.

QS (Quacquarelli Symonds) on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. Sen laatimassa nuorten alle 50-vuotiaiden yliopistojen vertailussa Aalto-yliopisto sijoittui yhdeksänneksi maailmassa. 

Yleisrankingien lisäksi QS tuottaa tieteenalakohtaisia ja alueellisia ranking-listoja. Ala- ja aihekohtaiset ranking-listat ovat Aallolle relevantimpia kuin yleisrankingit, koska yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen.

Lue lisää:

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja...

Lue lisää
Aalto University students enjoying sunny weather
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestinnän asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.