Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto–Tongji -yhteistyö palkittiin ympäristötaiteen kilpailussa

Taiteilijat Bao Xiying Tongji-yliopistosta ja Jarmo Suominen Aalto-yliopistosta ovat saaneet kolmannen palkinnon Espoon kaupungin julkisessa taidekilpailussa teoksellaan "Light of my life" (Elämäni valo).
nayttokuva_2018-04-03_kello_13-09-54_fi_fi.png

Espoon kaupungin järjestämässä taidekilpailussa haettiin taideteosta Alberganportin kevyen liikenneväylän alikulkutunneliin Leppävaarassa. Alikulku on noin 18 metriä pitkä ja se on osa Alberganpromenadin jalankulku- ja pyöräilyväylää. Taidekilpailun tavoitteena oli löytää paikkaan soveltuva taideteos. Kilpailuun tuli lähes 90 ehdotusta. Palkintoseremonia järjestettiin 6. huhtikuuta Espoossa.

"Light of my life" -teosehdotus on toteutukseltaan graafinen ja pelkistetty sekä mustavalkoisuutta ja valoa hyödyntävä. Teos perustuu elävään ja vapaaseen piirrosjälkeen, joka vie ajatukset kulttuurin alkujuurille esihistoriallisen ajan luolamaalauksiin ja taiteen perustavanlaatuiseen rooliin inhimillisenä ilmaisukeinona. Erityinen vahvuus teoksessa on suunnitelma osin yhteisöllisestä toteutuksesta. Teoksen kautta moni voi jättää jäljen ympäristöönsä. Teos on monitasoinen, energinen ja dramaattinen teos, jossa historia ja nykyhetki ovat vahvasti läsnä.

Palkittu työ sekä muita töitä nähdään tekijöiden seuraavan näyttelyn avajaisissa 24. huhtikuuta Guangdongin teknillisessä yliopistossa Guangzhoussa. Näyttelyssä nähdään paikkasidonnainen piirustusperformanssi sekä näytteitä heidän aiemmasta teoksestaan NOW, HERE and ME. Teos on Baon ja Suomisen jatkuvaa yhteistoimintaa, jonka paikkasidonnaisia piirustuksia on toteutettu Yhdysvalloissa, Suomessa, Kiinassa ja Japanissa.

Suominen on palveluarkkitehtuurin professori Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella sekä Tongji-yliopiston Design and Innovation -koulussa, jonka kanssa Aalto-yliopistolla on yhteistyösopimus. Bao Xiying on taiteilija ja opiskelija Tongji-yliopiston Design and Innovation -koulussa. He ovat tehneet taideteoksia myös Aalto-yliopiston tiloihin: tilapäisen teoksen Dipoliin syksyllä 2017 sekä pysyvän työn A-Gridin aula-auditorioon.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:

Professori Jarmo Suominen, Aalto-yliopisto, jarmo.suominen@aalto.fi 

Suomisen ja Baon taidetta: 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.