Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto ja EU:n Joint Research Centre laajempaan yhteistyöhön

EU-komission tuore raportti kehuu Aallon innovaatiotoimintaa.

Aalto-yliopisto ja Euroopan komission tutkimuspalveluyksikkö Joint Research Centre JRC ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen yhteistyönsä syventämisestä. Sopimuksen allekirjoittivat Aalto-yliopiston provosti Ilkka Niemelä ja JRC:n pääjohtaja Vladimír Šucha 26.4. Espoossa.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö liittyy alueellisiin innovaatioeko-systeemeihin ja yrittäjyyteen sekä molempien osapuolten yhteisiin tutkimusintresseihin, kuten edelläkäyvät energiaratkaisut, luonnonvarojen kestävä käyttö, biomateriaalit, tekstitiedon louhinta ja muu tiedonlouhinta, kyberturvallisuus, kvanttiteknologiat, langaton tiedonsiirto, 5G-verkot ja kaupunkikehitys.

Aalto-yliopiston professorit Tuomas Aura, Samuel Kaski, Hele Savin, Monica Österberg, Riku Jäntti ja dosentti Mikko Möttönen esittelivät pääjohtaja Vladimír Šuchalle tutkimushankkeitaan.

Kuvassa provosti Ilkka Niemelä (vas.) ja pääjohtaja Vladimír Šucha. Kuva Mikko Raskinen.

"Kun on fiksuja ihmisiä ja tekee oikeita asioita, voi todella saada aikaan muutoksia. Aalto-yliopisto on tehnyt mittavan kulttuurimuutoksen ja saavuttanut erinomaisia tuloksia", sanoi Vladimír Šucha.

Raportti: Aalto on innostava innovaatiotoiminnan organisoija

JRC on julkaissut , jossa analysoidaan Aalto-yliopiston ja Espoon innovaatioekosysteemeitä ja niiden menestystekijöitä. Julkaisussa JRC arvioi, että Aalto-yliopisto on alueen innovaatioekosysteemin organisoija, joka innostaa muita toimijoita yhteistyöhön. Raportissa myös tunnistetaan Aallon monitieteinen ajattelu yhdeksi ekosysteemin menestystekijäksi.

JRC:n raportti tarjoaa tietoa EU:n alueellisia innovaatioekosysteemejä ja yrittäjyysyliopistoja tukevaan päätöksentekoon.

Lue lisää:

(ec.europa.eu)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.