Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto investoi 200 000 euroa teollisen internetin kampukseen

Rahalla kehitetään kampuksen infrastruktuuria ja laitekantaa. Operatiiviseksi johtajaksi on nimitetty Jari Juhanko.

Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen on myöntänyt 200 000 euron strategisen rahoituksen teollisen internetin kampukselle. Tämä on merkittävä tunnustus kampuksen roolista Aallon tutkimus- ja innovaatiostrategiassa. Rahalla kehitetään kampuksen infrastruktuuria ja laitekantaa. Lisäksi insinööritieteiden korkeakoulu rahoittaa kampuksen vetäjän.

Jari Juhangosta kampuksen vetäjä

Teollisen internetin kampuksen (AIIC) operatiiviseksi johtajaksi on 1.5.2016 nimitetty . Jari on aiemmin toiminut Aalto-yliopiston mekatroniikan tutkimuspäällikkönä. Jari on valmistunut tekniikan tohtoriksi Aalto-yliopistosta 2011.  

 - Teollisen internetin poikkitieteellinen tutkimustoiminta on vahvassa nosteessa ja AIIC vastaa tarpeeseen tarjoamalla puuhamaan, jossa on laitteiden lisäksi osaavia ohjaajia. Olemme panostamassa digitaalisen ja fyysisen infran kehittämiseen, kuten Konecranesin älynosturin, ABB:n automaatiojärjestelmän ja 5G-verkon käyttöönottoon. Yhdessä partnereiden ja opiskelijoiden kanssa olemme valmiita aloittamaan nopeita kokeiluita verkkoon kytkettyjen tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi, kertoo Jari Juhanko.

Kampukselle nimitetään ohjausryhmä, johon kutsutaan edustajia yhteistyöyrityksistä, joita ovat tällä hetkellä ABB, Elisa, Ideal PLM, Wärtsilä ja Konecranes.

Mikä on teollisen internetin kampus?

mahdollistaa monitieteellisen tutkimuksen, koulutuksen ja innovoinnin yhdessä teollisuuspartnereiden kanssa. Otaniemen Puumiehenkujan tiloissa opiskelijat, tutkijat ja yritykset kehittävät uusia digitaalisia tuotteita ja palveluita hyödyntäen partneriyritysten tarjoamia laitteita ja avoimen rajapinnan järjestelmiä.

Mikä on teollinen internet?

Teollisella internetillä tarkoitetaan teollisen liiketoiminnan digitalisoitumista ja ihmisten, prosessien sekä laitteiden verkottumista. Ilmiö on tämän hetken tärkeimpiä murroksia. Maailmassa on jo yli 14 miljardia internetiin yhdistettyä laitetta ja määrä kasvaa koko ajan. Maailmanlaajuisesti teollisen internetin taloudellisen arvon on laskettu olevan jopa 30 000 miljardia euroa.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Opiskelijajoukko ulkojuhlassa Aalto-yliopiston kampuksella, värikkääseen opiskelijatakkiin pukeutunut henkilö ottaa selfien konfettisateessa.
Kampus Julkaistu:

Kampusvisio vuodelle 2050 päivitetään tänä vuonna

Millainen on tulevaisuuden kampus? Kampusvisio ohjaa yliopiston kampuksen pitkän aikavälin kehittämistä.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.