Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto hyppäsi sijalle 21 maailmassa nuorten yliopistojen vertailussa

Times Higher Educationin ranking arvioi maailman parhaat alle 50-vuotiaat yliopistot.
Luku 21 visualisoituna

Aalto-yliopisto nousi 21:nneksi maailmassa arvostetulla nuoria yliopistoja vertailevalla ranking-listalla. Times Higher Educationin (THE) Young University Rankings listaa maailman parhaat alle 50-vuotiaat yliopistot. Viime vuonna Aalto-yliopiston sijoitus oli 40.

Vertailussa oli mukana 673 alle 50-vuotiasta yliopistoa ympäri maailman.  Ensimmäisen sijan nappasi singaporelainen Nanyangin teknillinen yliopisto.

Arvioinnissa käytettiin 18 indikaattoria, jotka mittaavat muun muassa tutkimusta, opetusta, kansainvälisyyttä ja yritysyhteistyötä. Metodologia on muuttunut hieman edellisvuodesta, jolloin indikaattoreita oli 13. Nuorten yliopistojen ranking perustuu THE:n laajempaan yleisrankingiin THE World University Rankings, jossa Aalto-yliopiston sijoitus oli edellisessä vertailussa välillä 201–250.

Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa, joista Euroopassa on noin 1 000.
 

Lue lisää:

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja olemme sadan parhaan joukossa myös monilla muilla aloilla eri rankingien mukaan. Tältä sivulta löydät tietoa sijoittumisestamme tunnetuimmissa yliopistorankingeissä.

Lue lisää yliopistovertailuista
Aalto University students enjoying sunny weather
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
""
Yliopisto Julkaistu:

UniSport kannustaa liikkumaan – toukokuun edut aaltolaisille

Toukokuussa vietetään Otaniemi kestävällä tiellä -teemakuukautta. UniSport tarjoaa Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle monipuolisia etuja ja vinkkejä arjen aktiivisuuden lisäämiseen.