Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto Event Book energiatehokkuuskilpailun voittaja

Idea tuo tehokkuutta kampuksen tilojen käyttöön.
Kuvassa voittoisat tiimit Event Book, Visual Campaign, Subtle visibility sekä Energy Dialogue with Invisibles.

Aalto-yliopisto järjesti syksyllä 2014 ensimmäisen energiatehokkuuskilpailun – Energy Efficiency & Low Carbon Competition – yhteistyössä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kanssa. Kilpailun tavoitteena oli löytää uusia, innovatiivisia ja käytännöllisiä ratkaisuja aina yksinkertaisista arkisista kehityskohteista kunnianhimoisiin rakennus- ja infrahankkeisiin, huomioiden kampusten energiatehokkuuden parantamisen ja hiilipäästöjen vähentämisen.

Kilpailuun saapui 26 ehdotusta, joista tuomaristo valikoi kolme parasta ehdotusta sekä yhden kunniamaininnan.

Kilpailun voitti Aalto Event Book: Availability to the Otaniemi premises from a single address. Valintaperusteena oli ehdotuksen rohkea näkymä koko kampukselle ja yliopistoyhteisön linkittyminen muuhun yhteiskuntaan. Tuomariston mukaan Event Book toisi merkittävää taloudellista hyötyä tilankäytön tehokkuuden parantumisen myötä, kun Otaniemen alueella olevat tilat olisivat yhteisesti jaettu resurssi. Ehdotuksen jatkokehittämisestä neuvotellaan tekijöiden kanssa.

Toiseksi kilpailussa tuli ehdotus nimeltään Visual Campaign for the Project EcoCampus by 2030. Ehdotus tuo esiin Aalto-yhteisön yhteisen Ekokampus 2030 -tavoitteen ja esittää hauskalla tavalla keinoja parantaa energiatehokkuutta. Tuomaristo kehui ehdotuksen visuaalista tapaa kuvata tavoitteen saavuttamista ja tehtyjä toimenpiteitä. Ehdotus motivoi ja innostaa sekä tekee näkyviksi kestävää kehitystä tukevat tavoitteet.

Kolmanneksi kilpailussa sijoittui ehdotus nimeltään Subtle visibility –the Dipoli Solar Project. Valintaperusteiden mukaan kilpailuehdotuksessa on rohkeasti lähdetty tutkimaan aurinkoenergiaratkaisua Dipolin kulttuurihistoriallisessa rakennuksessa. Ehdotuksen vahvuutena on ratkaisun mallinnettaminen paikan päällä. Mallinnuksella on kyetty osoittamaan, että paneelit eivät näy katutason kulkijalle eivätkä häiritse julkisivunäkymää.

Energiatehokkuuskilpailun kunniamaininnan sai ehdotus nimeltään Energy Dialogue with Invisibles, joka yhdistää joustavan käytön mukaisesti säädetyn taloautomaation ja energiatiedon näkyväksi ja käyttäjien  asenteisiin vaikuttavaksi tiedoksi. Otaniemen Puumiehenkorttelin rakennusten case-analyysia ja sen toimenpide-ehdotuksia voidaan hyödyntää niin opetuksessa, tutkimuksessa kuin käytännön toiminnassa pyrittäessä kohti Ekokampus 2030:a.

Lisäksi kilpailutuomaristo palkitsi neljän eri kilpailukategorian parhaimmat ehdotukset. 

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy tulee hyödyntämään kilpailusta saatuja tuloksia.

Aalto-yhteisö kiittää kaikkia energiatehokkuuskilpailuun osallistuneita. Kilpailu järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2015.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Kilpailusihteeri Eeva-Leena Rautama, p. 050 343 8692, energyplatform@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valmistuneet tummissa puvuissa ja tohtorinhatuissa katsovat siniseksi valaistulle lippulavalle.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Seitsemän uutta tekniikan kunniatohtoria Aalto-yliopistoon vuonna 2026

Kunniatohtorit vihitään juhlallisessa promootiossa kesäkuussa yliopiston kampuksella.
Iris Seitz
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Iris Seitz palkittiin uran alkuvaiheen poikkeuksellisista saavutuksista

Professori Mauri Kostiaisen entinen tohtoriopiskelija, tohtori Iris Seitz, on palkittu vuoden 2026 Robert Dirks Molecular Programming Prize -palkinnolla työstään, joka koskee ohjelmoitavia proteiinirakenteita nukleiinihappo-origamin avulla.
Sami Lauronen, Axel Hedman, Eero Virmavirta, Olli Latvakoski, Elina Heikkila.jpg
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulu palkitsi vuoden 2025 parhaat väitöskirjat ja diplomityöt

Perustieteiden korkeakoulussa valmistui 2025 kaiken kaikkiaan 71 tohtoritutkintoa ja 607 maisteritutkintoa. Korkeakoulu palkitsi seitsemän väitöskirjaa ja kuusi diplomityötä.
Kaksi ihmistä istuu moottoripyörällä illanhämärässä ja katsoo kaukaisia kaupungin valoja.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sherwan Hajin My Name is Hope on voittanut vuoden 2025 lyhytelokuvan Jussi-palkinnon

My Name is Hope on ohjaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Sherwan Hajin maisterielokuva Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta.