Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto Digital Creatives esihautomo-ohjelma hakee joukkoonsa luovien alojen toimijoita

Haku ensimmäiseen esihautomo-ohjelmaan on käynnissä 23.3.2022 asti.
Digital Creatives

Aalto-yliopisto on käynnistänyt Aalto Digital Creatives -esihautomon, jonka tavoitteena on luovien ja taiteellisten alojen innovaatio- ja yritystoiminnan vahvistaminen. Mukaan etsitään luovien alojen projekteja, joissa hyödynnetään tulevaisuuden digitaalista teknologiaa. Ensimmäinen haku ohjelmaan on käynnissä 23.3. asti. 

Esihautomo tullaan järjestämään jatkossa kahdesti vuodessa. Hakijoilta ei vaadita aiempaa kokemusta yritystoiminnasta, vaan haussa painotetaan luovan alan taustaa, kiinnostavaa ideaa ja intoa idean laajempaan kehittämiseen. ja yliopiston vankka innovaatioekosysteemi tukee osallistujia kehittämään luovia konseptejaan ²õ±ð°ìä yrittäjyystaitoja. 

Aalto Digital Creatives -ohjelmassa Aalto-yliopisto avaa kampusinkubaattori- ja luovien alojen toimijoiden käyttöön digitaaliseen mediaan keskittyvän . Lisäksi mukana oleville projekteille annetaan mahdollisuus hyödyntää luovien alojen uusien sisältö-, palvelu-, ja tuoteprototyyppien kehittämiseen tarkoitettua Aallon FabLab-työpajaa. 

Aalto Digital Creatives -esihautomo on osa Helsingin kaupungin Kampusinkubaattorit-ohjelmaa, joka pyrkii vahvistamaan kaupungin roolia innovaatiolähtöisen yrittäjyyden tukemisessa. Ohjelmassa mukana ovat Aalto-yliopiston lisäksi , , , ²õ±ð°ìä . Aalto-yliopistossa hanketta koordinoi Aalto Startup Center ²õ±ð°ìä . 

Lisätietoja Digital Creatives -hankkeesta löydät .

ASUC

Aalto Startup Center on Aalto-yliopiston oma hybridikiihdyttämö, joka tarjoaa kansainvälisen tason hautomo- ja kiihdyttämöohjelmia.

Tanssijan motion-capture tallennustilanteessa

Aalto Studios

Aalto-yliopiston Aalto Studios -mediakeskuksessa luovan talouden toimijat kohtaavat toisensa: muotoilijat, elokuvantekijät, tubettajat, pelisuunnittelijat, esiintyvät taiteilijat, kouluttajat, enkelisijoittajat, julkisen sektorin toimijat ja muut toimijat Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.

Tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurit
Aalto Startup Center

Aalto-yliopisto mukana Helsingin kaupungin uudessa Kampusinkubaattorit-ohjelmassa

Uuden Kampusinkubaattorit-ohjelman kautta syntyvien palveluiden myötä tavoitteena on synnyttää 100 uutta yritystä vuodessa.

Uutiset
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Opiskelijajoukko ulkojuhlassa Aalto-yliopiston kampuksella, värikkääseen opiskelijatakkiin pukeutunut henkilö ottaa selfien konfettisateessa.
Kampus Julkaistu:

Kampusvisio vuodelle 2050 päivitetään tänä vuonna

Millainen on tulevaisuuden kampus? Kampusvisio ohjaa yliopiston kampuksen pitkän aikavälin kehittämistä.