鶹ý

Uutiset

Aalto-2-satelliitin vapautus kiertoradalle myöhästyy

Tiistaiksi suunniteltua satelliitin vapautusta joudutaan siirtämään ylimääräisen avaruuskävelyn takia.

Havainnekuva Aalto-2-satelliitista. Kuva: Aalto-yliopisto

Opiskelijavoimin rakennettu Aalto-2-satelliitti ei pääsekään kiertoradalle 23. toukokuuta, sillä sen ja muiden QB50-missioon osallistuvien nanosatelliittien vapautusta Kansainväliseltä avaruusasemalta joudutaan siirtämään ylimääräisen avaruuskävelyn takia. Avaruuskävelyn aikana vaihdetaan aseman ulkopuolella oleva rikkoutunut kommunikaatiolaite.

Suunnitelmien muuttuminen on avaruusmaailmassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus, minkä sekä Aalto-2 että Intiasta laukaistava Aalto-1-satelliitti ovat joutuneet jo moneen otteeseen kokemaan.

Ellei uusia ongelmia tule, Aalto-2 satelliitti pääsee aloittamaan missionsa hyvin pian, ehkä vielä tällä viikolla.

”Toivottavasti avaruuskävely onnistuu ja avaruusasema saadaan huollettua. Ellei uusia ongelmia tule, Aalto-2 pääsee aloittamaan missionsa hyvin pian, ehkä vielä tällä viikolla. Seuraamme myös päivittäin muita QB50-projektin satelliitteja”, kertoo Aallon satelliittiprojektia johtava professori Jaan Praks.

QB50-mission tarkoituksena on tuottaa ensimmäistä kertaa kattava malli Maan ilmakehän ja avaruuden välisen rajakerroksen termosfäärin ominaisuuksista. Missioon osallistuu kymmeniä nanosatelliitteja. Vain kahden kilon painoinen Aalto-2 kantaa mukanaan Oslon yliopistossa kehitettyä multi-Needle Langmuir Probe (mNLP) hyötykuormaa plasman ominaisuuksien mittaamiseen.

Ensimmäinen Aalto-2-satelliitin lähettämä signaali kuullaan todennäköisesti muun kuin Aalto-yliopiston Otaniemessä sijaitsevan maa-aseman kautta. Satelliitin kiertorata on lähellä päiväntasaajaa, joten satelliittiin voidaan olla yhteydessä Otaniemestä vain ajoittain.

”Missiossa on mukana useita maa-asemia ympäri maailmaa. Satelliittien lähettämä tieto jaetaan kaikkien kesken. Ensimmäinen signaali saataneen muutaman päivän kuluessa vapautuksesta”, Aalto-yliopiston maa-asemasta vastaava Petri Niemelä ٳää.

Aallon toinen nanosatelliitti, Aalto-1, laukaistaan Intiasta PSLV-raketilla kesäkuun alkupuolella.

(spacecraft.aalto.fi)
(aalto1.fi)
Video: (youtube.com)
Video: (youtube.com)

Kuvat: Aalto-yliopisto / QB50

äپٴDz:
Jaan Praks
professori, projektin johtaja
Aalto-yliopisto
p. 050 420 5847
jaan.praks@aalto.fi

QB50 project has received funding from TEKES and the European Union’s Seventh Framework Programme for Research and Technological Development under grant agreement no [284427]. This publication reflects the views only of the authors, and the European Union cannot be held responsible for any use which maybe made of the information contained therein.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
Opinnot Julkaistu:

Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!

Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.