Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aallon professoreita mukana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamissa uusissa hankkeissa

Valintojen kriteerinä olivat tutkimuksen laatu, yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus.

Kuva: Unto Rautio, Aalto-yliopisto
Kuva: Unto Rautio, Aalto-yliopisto

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on 19. kesäkuuta myöntänyt rahoitusta uusille hankekokonaisuuksille eli konsortioille. Rahoituksen saajien joukossa ovat Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muotoilun laitoksen professorit:

  • Mikko Jalas, konsortio ORSI: Kohti eko-hyvinvointivaltiota. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden orkestrointi (Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet (STEER)
  • Julia Lohmann konsortio BioColour: Biovärit - Väripaletti biopohjaisille väriaineille ja pigmenteille (Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä)
  • Kirsi Niinimäki, konsortio FINIX: Kohti kestäviä teksiilisysteemejä: Resurssiviisaan globaalin tekstiililiiketoiminnan yhteiskehittäminen Suomeen
  • Annamari Vänskä, konsortio IDA: Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa (Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa (CULT)

Rahoitusta myönnettiin neljässä ohjelmassa yhteensä noin 51 miljoonaa euroa ja ohjelmiin valittiin yhteensä kaksitoista konsortiota. Ohjelmat, joihin jokaiseen valittiin kolme konsortiota, ovat:

  • Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä () 
  • Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet () 
  • Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa () 
  • Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää ()

Kaikki ohjelmat ovat uusia ja toimivat vuoteen 2025 saakka. Valituissa hankkeissa korostui pitkäjänteinen tutkimus, jolla pyritään löytämään ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin. Valintojen kriteerinä olivat tutkimuksen laatu, yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus.

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2019 Akatemia rahoittaa tutkimusta 458 miljoonalla eurolla.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.