Aallon opiskelijoille mitaleita kansainvälisessä matematiikkakilpailussa
Iiro Kumpulainen sekä kunniamaininnan Aman Sher Agha.
Aalto-yliopiston joukkue osallistui 28.7.-3.8. Bulgarian Blagoevgradissa järjestettyyn yliopisto-opiskelijoiden matematiikkakilpailuun IMC 2019 (International Mathematics Competition for University Students).
Joukkueen menestys oli erinomainen. Opiskelijat saivat kilpailusta yhteensä kolme mitalia ja yhden kunniamaininnan.
Hopeamitalin sai Selim Virtanen, pronssimitalit Alvar Kallio ja Iiro Kumpulainen sekä kunniamaininnan Aman Sher Agha.
Lukiolaisten IMO-kilpailun tapaan kaikkia mitaleita jaettiin useille kilpailijoille ja tällä kertaa esimerkiksi hopeaan riitti se, että 360 osallistujasta noin puolet jäi taakse. Kilpailun parhaat opiskelijat tulivat tänä vuonna Göttingenin ja Pietarin yliopistoista.
Kilpailumatkan rahoitti Emil Aaltosen Säätiö.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Pekka Alestalo, joukkueen johtaja
pekka.alestalo@aalto.fi
(tuloslistat ja kilpailutehtävät ratkaisuineen
kaikilta vuosilta)
Lue lisää uutisia
Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi
Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi osaajia sillan- ja talonrakennusalalta
Vuonna 2026 myönnettiin yhteensä kuusi apurahaa.
Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille
Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.