Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aallon alumnit ja ystävät kokoontuivat dekaanin alumnitapaamiseen Palo Altossa

Aalto-yliopiston alumnit ja ystävät San Fransiscon lahden alueelta kokoontuivat kuulemaan yliopiston tuoreita kuulumisia ja keskustelemaan tarinankerronnasta strategiatyössä.
Aalto alumni meet-and-greet in Palo Alto

Yli 35 Aallon alumnia ja ystävää kokoontui 5.11. jo toiseen Piilaaksossa järjestettyyn dekaanin alumnitapaamiseen. Tilaisuus, jota isännöivät tutkija Hanna Maula ja Ideanin CDO Jesse Maula,järjestettiin Ideanin toimistolla. Lämmin kiitos heille vieraanvaraisuudesta.

Kauppakorkeakoulun dekaani, professori Ingmar Björkman, kertoi Aalto-yliopiston viimeisimmät kuulumiset ja kuvaili esimerkiksi, kuinka opiskelu Aallossa on muuttunut viime vuosina. Opiskelijat työstävät paljon haastepohjaisia tehtäviä ja tekevät yhteistyötä eri yritysten kanssa heti opintojen alusta lähtien. Yleisö vaikutti tyytyväiseltä kuullessaan, miten kansainvälinen Aallosta on tullut mm. tenure track -urajärjestelmän avulla, joka houkuttelee myös lahjakkaita ulkomaalaisia tutkijoita Aaltoon.

Hanna and Jesse Maula hosted the event, Ingmar Björkman and Eero Vaara were the main speakers.
Hanna ja Jesse Maula isännöivät tilaisuutta, Ingmar Björkman ja Eero Vaara olivat tilaisuuden pääpuhujat.

Professori Eero Vaara piti pääpuheenvuoron tarinankerronnasta strategiatyössä. Hän kertoi esimerkkejä tämänhetkisestä tutkimuksestaan liittyen Espoon kaupunkiin sekä Piilaakson yrittäjiin ja selitti mm. miten polyfoniaa johdetaan (tai "orkesteroidaan") Espoon kaupungin strategiatyössä. Keskustelu siitä, miten epäonnistumisia läpikäyneet yrittäjät uudistavat identiteettinsä ja palauttavat uskottavuutensa, herätti paljon kysymyksiä yleisössä, josta monet ovat yrittäjiä itsekin.

Vilkas keskustelu ja uusien yhteyksien luominen mukavassa tunnelmassa jatkuivat virallisen ohjelman jälkeen.

Palo Alton alumnitapaaminen on jatkoa dekaani Björkmanin vastaaville tapaamisille, joita on tähän mennessä pidetty New Yorkissa (keväällä 2018 sekä 2016), Lontoossa (2017 ja 2015), Tukholmassa, Piilaaksossa (Stanfordin yliopiston kampuksella) sekä Moskovassa. Tilaisuuksien tarkoitus on vahvistaa Aalto-yliopiston alumniyhteisöä myös Suomen ulkopuolella, minkä toivotaan innostavan alumnit mukaan yliopiston toimintaan monin eri tavoin. Seuraava alumnitapaaminen järjestetään Soulissa, Etelä-Koreassa 13.11. ja sitä isännöi dekaani Ingmar Björkmanin kanssa Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen.

Aalto-yliopiston alumniverkostoon kuuluu jo yli 40 000 alumnia yli 80 eri maasta. Voit liittyä verkostoon ilmaiseksi täällä: .

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Jonna Söderholm, päällikkö, ulkoiset suhteet, Kauppakorkeakoulu
jonna.soderholm@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.