Âé¶¹´«Ã½

Palvelut

Viestintä ja markkinointi Perustieteiden korkeakoulussa

Tuemme korkeakoulun yhteisöä ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä sekä markkinoinnissa. Viestimme monikanavaisesti ajankohtaisista aiheista, erityisesti tutkimuksesta, opetuksesta ja korkeakoulussa tehtävän työn yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Ole yhteydessä matalalla kynnyksellä, niin etsimme yhdessä parhaan ratkaisun tarpeisiisi.

Tuotamme korkeakoulumme henkilöstölle viestintäpalveluja yhteistyössä yliopiston muun viestintähenkilöstön kanssa. Palvelemme laajasti mediaviestinnästä markkinointiin, verkkosivuihin ja sosiaalisen median tukeen. Tutustu kattavaan tarjontaamme, jonka löydät Palvelut-valikosta tai Viestintäpalveluiden etusivulta.

Seuraa Aalto-yliopistoa

Korkeakoulun uutisia

Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.
TeamTwins on eräänlainen digitaalinen peili tai kaksonen, joka auttaa reflektoimaan omia ominaisuuksia, asenteita ja toimintatapoja suhteessa tiimikavereihin ja yhteistyökumppaneihin. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Voiko tekoäly opettaa ihmisille empatiaa? Tutkijat ratkovat työelämän ristiriitoja digitaalisen kaksosen avulla

Aalto-yliopiston professori Niina Nurmi ja vanhempi yliopistonlehtori Ville Eloranta kehittävät parhaillaan tekoälymenetelmää, jonka tavoitteena on ratkaista työpaikan konfliktitilanteita – jo ennen niiden syntymistä. TeamTwins -ohjelmistolla on jo yli tuhat käyttäjää suomalaisissa ja monikansallisissa yrityksissä sekä julkisen hallinnon organisaatioissa.
digital
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opintoihin liittyvien opintomatkojen apurahojen prosessi muuttuu 24.8.2026 alkaen

Matkasta on sovittava kurssin vastuuopettajan kanssa ennen apurahan hakemista.

Korkeakoulun tapahtumia

Ask a Data Agent, weekly RDM support hour, 1-2 PM on Zoom
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Tiimien tuki, Tutkimusta tukeva koulutus

Aallon data-agenttien tukitunti Zoomissa (joka keskiviikko)

Tule mukaan ja kysy mitä vain tutkimusdatasta ja avoimesta tieteestä.
Aaltonians at work
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Kampus, Infotilaisuudet, Henkilöstökoulutukset

Opastusta matkustus- ja kulukorvausasioissa

Opastamme tässä teams-tilaisuudessa matkustajia työmatkoihin liittyvissä asioissa. Tilaisuus järjestetään joka kuukauden toinen keskiviikko.
Tyylitelty valkoinen rakennus ja puita, joihin osuu sinioransseja valosäteitä mustalla taustalla
Muut

Tekoälytutkimuksen uusimmat trendit ja niiden vaikutus fyysisiin koneisiin

Roundtable-keskustelutilaisuus 11.06.2026 klo 08.30–11.00 | Design Factory, Aalto-yliopisto
Kuvitus puhujakorokkeesta ja sen yläpuolella olevasta tohtorinhatusta.
³Õä¾±³Ùö²õ³Ù¾±±ô²¹¾±²õ³Ü³Ü»å±ð³Ù

Väitös teknillisen fysiikan alalta, DI Katja Kohopää

Optical control of superconducting quantum technology (väitöskirjan nimi).
Tätä palvelua tarjoaa:

Perustieteiden korkeakoulu

Jos tarvitset lisätukea, ota meihin yhteyttä.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu