Follow Energy News at Aalto University
Poronluuta hyödynnetään keramiikassa
Poronluun kierrättäminen tarjoaa uusia liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia Lapin alueella.
Vartissa lajittelumestariksi – osallistu kiertotalousvalmennukseen verkossa
Ole osa ratkaisua ja uudista mielikuvasi materiaalikierrätyksestä ja lajittelusta. Aalto-yliopisto ja Aalto-yliopistokiinteistöt järjestävät yhteistyössä L&T:n kanssa kiertotalousvalmennuksen kaikille aaltolaisille.
Vankikortteja, haastatteluja ja kuulustelulomakkeita – uusi sovellus kokoaa tiedot yli 4000 suomalaisesta sotavangista
Sotavangit-verkkosovellus perustuu Suomesta ja Venäjältä koottuihin arkistomateriaaleihin.
Kansanedustajien käyttämää kieltä, toimintaa ja verkostoja sekä suomalaisia elokuvia tutkitaan data-analyysin menetelmin
Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa tutkitaan poliittista ja elokuvadataa vuodesta 1907 lähtien.
Gynekologisten laskeumien hoitoon kehitetään yksilöllistettyä biomateriaalia
Uudenlaisia biolaskeumaverkkoja voidaan hyödyntää myös tyrän ja virtsankarkailun hoidossa.
Johanna Ylipulli tutkii digitaalisen tasa-arvon toteutumista älykaupungeissa
Digitaalinen eriarvoisuus voi näkyä esimerkiksi siinä, kenelle digitaalisia laitteita ja sovelluksia suunnitellaan. Lisäksi ihmisillä voi olla erilainen taito käyttää tai mahdollisuus pitää laitteita tai sovelluksia hallussaan.
Itseohjautuvallakin on rajansa – tukea tarvitaan etenkin työn organisoinnissa ja työkuorman hallinnassa
Palkittu diplomityö osoitti, etteivät asiantuntijoiden työtavat tue palautumista.
Tutkimusyhteisön kansallinen linjaus tutkimusartikkeleiden avoimesta saatavuudesta hyväksyttiin
Suomalaisen tutkimusyhteisön ensimmäinen kansallinen avoimen tieteen osalinjaus on hyväksytty ja julkistettiin Avoimen tieteen syyspäivillä 25.11.2019
Aalto Talent Expo -messut olivat menestys
”Nyt täytyy sanoa, että hyvä Aalto! Parhaat messut pitkästä aikaa, mielettömiä opiskelijoita!”
Verkko-opetuksen tulevia koulutuksia
Teaching Hub: Tule kysymään MyCoursesista keskiviikkoisin klo 12-15!
Kauppakorkeakoulun Dean’s Circle -tilaisuudessa keskusteltiin liiketoiminnan mahdollisuuksista kestävämmän yhteiskunnan luomisessa
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun järjestämään Dean’s Circle -tapahtumaan 12. marraskuuta kokoontui liike-elämän ja yhteiskunnan vaikuttajia kuulemaan ja keskustelemaan teemasta Sustainable Business – Sustainable Society.
Flow of studies – opinnot sujuvammiksi
Opiskelijoiden liikkuvuutta korkeakoulujen välillä halutaan edistää. Haasteiden ratkaisemista pohditaan erillisessä dekaanien ja opetuksesta vastaavien varadekaanien työryhmässä.
Alumni Essi Raitala: Kauppatieteet antavat erinomaisen pohjan diplomaatin työlle
Vaihtuvat tehtävät ja monipuolisuus saivat alumnimme Essi Raitalan kiinnostumaan urasta ulkoministeriössä. Nyt hän on ensimmäisellä pitkällä ulkomaankomennuksellaan Suomen Nairobin suurlähetystössä.
Tampereen ja Aallon kauppisten kautta kansainväliselle uralle
Dean's List -stipendillä palkittu Sari Nevanpää imaistiin heti Lidlin mielenkiintoiseen uraputkeen.
Perustieteiden korkeakoulun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö pohjaa kesällä tehtyyn kyselyyn
Korkeakouluyhteisön mielipiteet ja kokemukset auttavat vuoden 2020 tasa-arvosuunnitelman tekemisessä
”Tekoälyn etiikka on tällä hetkellä kuuma puheenaihe kaikkialla”
Intiasta kotoisin oleva maisteriopiskelija Nagadivya Balasubramaniam on nauttinut Aallossa opiskellessaan siitä, että opiskelijat saavat aikaa opetella asiat kunnolla. Diplomityössään Balasubramaniam tutki tekoälyn etiikkaa, ja pian hän aloittaa tohtoriopintonsa.
3D-virtualisoinnin pioneerit saivat ensimmäisen Kansallisen avoimen tieteen palkinnon
Professori Hannu Hyypän vetämällä MeMolla on maailman parhaisiin kuuluva 3D-studio ja palo kehittää ja jakaa osaamistaan
Ihminen ratkaisee muutoksen – jos joukkoa ei saa mukaan, peli on menetetty
Kulttuuri on halvin ja tehokkain johtamisjärjestelmä, sanoo Professor of Practice Pekka Mattila.
Nykymuotoilu pohjautuu kriittiseen ajatteluun
Muotoilu on menetelmä, jolla muovaamme maailmaa. Uusi nykymuotoilun maisteriohjelma yhdistää materiaalilähtöisen muotoilun kriittisen ja käsitteellisen ajattelun käytäntöihin.