Follow Energy News at Aalto University
Kalliotekniikan kansainvälinen palkinto Aalto-yliopiston tutkijalle
Kivien putoaminen tai kallion sortuminen liikenneväylille on maailmanlaajuinen ongelma. Aalto-yliopiston kalliotekniikan tutkija TkT Lauri Uotinen on saanut vuoden 2021 Young Rock Engineer Award -palkinnon tunnustuksena huippuosaamisesta kalliotekniikan alalla.
Kieliteknologia yhdistää alumni Tiina Lindh-Knuutilan mielenkiinnon kohteet
Lingsoftin ratkaisuarkkitehti Tiina Lindh-Knuutilan mukaan kieliteknologian ja koneoppimisen parissa on tarjolla valtavasti mahdollisuuksia erilaisille ihmisille.
Aalto ARTS: ACRIS-koulutus ja klinikoita tarjolla syksyllä
Koulutus ja klinikat järjestetään ARTS-tutkijoille Zoomissa.
Kestävän kaupunkiliikenteen edistäminen vaatii ajattelutavan muutosta
Uudessa kirjassa tutkijat peräänkuuluttavat ihmisen kokoista ajattelua liikenteeseen.
BepiColombo tekee lauantain vastaisena yönä ensimmäisen Merkuriuksen ohilentonsa
Aalto-yliopiston tutkijat ovat olleet mukana rakentamassa luotaimen hiukkasmittalaitteita. Niiden avulla saadaan uutta tietoa Merkuriuksesta ja sen avaruussäästä.
Perustieteiden korkeakoulusta valmistuneet maisterit ovat tyytyväisiä tutkintoonsa – valtaosa valmistuneista miehiä
Suurin osa valmistuneista jää valmistumisen jälkeen pääkaupunkiseudulle.
Rakastettu maalauksen opettaja jäi eläkkeelle
Tuomo Saali opetti kuvataidekasvatuksen opiskelijoita kolmekymmentäviisi vuotta Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, Aalto-yliopistossa.
Välinpitämätön vilkaisu vai aitoa kiinnostusta? Uusi malli ennustaa, mikä näytöllä vangitsee katsojan
Aalto-yliopiston ja Suomen tekoälykeskus FCAI:n tutkijoiden kehittämä menetelmä auttaa valitsemaan katsojia palvelevia sisältöjä julkisten tilojen informaationäyttöihin.
Taidetta Venetsian laguunista Otaniemeen
Kemian tekniikan korkeakoulun rakennukseen sijoittuvat teokset käsittelevät ihmisen toiminnan ekologisia seurauksia.
Alumnisuurlähettiläs Le Thuy: Dataan liittyvät taidot ovat yhä tärkeämpiä yritysmaailmassa
"Harjoittelu on tehokas tapa löytää ura, joka saa aivosi raksuttamaan", suosittelee tieto- ja palvelujohtamisen alumni Le Thuy, joka työskentelee strategiakonsulttina August Associatesilla. Syksystä 2021 alkaen hän on myös Kauppakorkeakoulun alumnilähettiläs.
“Oli inspiroivaa kuulla alumnien vinkkejä sekä kokemuksia työstä ja opiskelusta”
Jo perinteeksi muodostunut Kauppakorkeakoulun Welcome Evening -tapahtuma keräsi jälleen yli 150 uutta maisteriopiskelijaa sekä koulumme alumneja yhteen verkostoitumaan ja keskustelemaan urapoluista, opinnoista sekä työelämästä.
“Työn saaminen Suomessa ei ole helppoa ulkomaalaisille”
Audrey Poudrier Tremblay on Aalto-yliopiston alumni, joka kertoi tarinansa Suomessa työskentelystä osana syyskuussa julkaistua Finland Works -kurssia.
Opiskelija Verneri Hirvonen: ”Opiskelu Aallossa on todella joustavaa”
Verneri on ensimmäinen opiskelija, joka on valmistunut englanninkielisestä Digital Systems and Design -pääaineesta.
Tutkijat keksivät, miten jäljitellä veden ja tuulen tapaa siirtää materiaaleja
Hiukkaset siirtyvät tärinälevyllä haluttuun muotoon energiakentän ja älykkään algoritmin avulla. Tulevaisuudessa menetelmää voisi hyödyntää esimerkiksi solujen lajittelussa sekä uusissa valmistusteknologioissa.
Tule mukaan Tutkijoiden Yöhön 24.9. kuulemaan kestävästä energiasta
Aalto-yliopisto yhdessä Unite! kumppaniyliopistojensa kanssa kutsuu sinut kuulemaan tutkijoiden puheenvuoroja kestävästä energiasta "Unite! for sustainable energy" -tilaisuuteen.
Marjo-Riitta ”Maikki” Diehl: Tutkin organisatorista oikeudenmukaisuutta
Johtamisen laitoksella aloittaneen professorin (associate) mukaan reiluus ja oikeudenmukaisuus ovat erittäin tärkeitä, kun pyritään varmistamaan ryhmien ja organisaatioiden yhteistyö.
Älykäs talotekniikka sai lisää lahjoittajia
Älyrakennusten rooli tulee kasvamaan entisestään uusiutuvan energian ja digitalisaation synnyttämässä murroksessa.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset lisäävät vesidiplomatian tarvetta
Vesikysymykset ovat yhä enemmän myös politiikkaa. Siksi niitä setviessä ei voi loputtomiin väistellä jännitteitä, sanoo tutkija.