ձäܳܳپ
Aalto Inventors käynnistää kuusi uutta ohjelmaa ensi lukuvuodelle
Valitse alakohtainen ohjelma tekoälyn, bioteknologian, vesitalouden, mineraalien tai medtechin parista – tai liity monitieteiseen ohjelmaan, joka on avoin kaikilta tieteenaloilta tuleville tutkijoille.
Voiko tekoäly opettaa ihmisille empatiaa? Tutkijat ratkovat työelämän ristiriitoja digitaalisen kaksosen avulla
Aalto-yliopiston professori Niina Nurmi ja vanhempi yliopistonlehtori Ville Eloranta kehittävät parhaillaan tekoälymenetelmää, jonka tavoitteena on ratkaista työpaikan konfliktitilanteita – jo ennen niiden syntymistä. TeamTwins -ohjelmistolla on jo yli tuhat käyttäjää suomalaisissa ja monikansallisissa yrityksissä sekä julkisen hallinnon organisaatioissa.
Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä
Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.
Keskustele aalto.fi:n kanssa -ominaisuus on nyt käytettävissä chat-ikkunan kautta
Aalto.fi-sivuston sisällön perusteella kysymyksiin vastaava keskustelubotti on nyt käytettävissä jokaisen sivun alalaidasta aukeavan chat-ikkunan kautta.
Luovaa opetusta tekoälyn aikakaudella: mikä muuttuu – ja mikä säilyy?
Lähes sata Aallon opettajaa ja koulutuksen asiantuntijaa kokoontui Marsio Presents: Creative Teaching in the Age of AI -tilaisuuteen pohtimaan, miten nopeasti kehittyvät tekoälytyökalut muuttavat opetusta samalla kun koulutuksen ydintavoitteet – kriittinen ajattelu, motivaatio, todellisen elämän ongelmanratkaisu ja vuorovaikutus – säilyvät. Keynote-puheenvuorot, opettajien esimerkit ja pienryhmäkeskustelut toivat esiin konkreettisia tapoja käyttää tekoälyä vastuullisena kumppanina opetuksessa ja osoittivat vahvaa tarvetta jatkaa pedagogista vertaiskeskustelua sekä hyvien käytäntöjen jakamista.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Tekoäly valokeilassa 4/2026. Uutisia, tapahtumia ja vinkkejä aaltolaisille.
Poimi tästä itsellesi tai oman yksikkösi viestintään tekoälyuutisia, kevään tapahtumia sekä työkalujen uudistuksia.
Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön
Korkealle tähtäävä tutkimus, perustamallit terveydenhuoltoon ja tekoäly TKI-toimintaan
Uuvuttaako puhelimen selailu? Tekoälymalli simuloi nyt fyysistä ponnistelua
Älypuhelinten keräämät lokit kertovat, mitä kohtia näytöstä käyttäjät napauttavat ja pyyhkäisevät. Nyt tutkijat ovat kehittäneet tekoälymallin, joka simuloi näihin liikkeisiin liittyvää tuki- ja liikuntaelimistön rasitusta.
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Aalto-yliopiston taide ja muotoilu on maailman yhdeksänneksi paras
Kaikkiaan viisi Aallon alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Uudet tekoälyominaisuudet aalto.fi-sivuston haukutoiminnossa saatavilla sisäänkirjautuneille käyttäjille
Uusia tekoälyominaisuuksia on julkaistu aalto.fi-sivuston hakutoimintoon. Käyttäjän hakutermin perusteella tekoälyominaisuudet voivat luoda kirjallisen yhteenvedon hakutuloksista, ehdottaa vaihtoehtoisia hakutermejä tai parantaa alkuperäistä hakutermiä.
Ilmoittaudu tutkimuspalveluiden avoimiin koulutuksiin – aiheina tekoäly, datanhallinta, henkilödata ja tutkimusetiikka
Koulutustarjonnassa on jälleen myös uusia aiheita. Rekisteröityminen keväälle 2026 on avattu.
Uusi Innovation Postdoc -ohjelma alkamassa tänä keväänä
Haku Innovation Postdoc -tehtävään aukeaa tänä keväänä tekoälytutkijoille, jotka haluavat muuttaa huippuluokan tutkimuksen todelliseksi vaikutukseksi.
Erikoistuneet tekoälymallit voivat olla Suomen seuraava globaali vientituote
Resurssitehokkaat ja erikoistuneet tekoälymallit voivat olla Suomen seuraava kansainvälinen kilpailuetu ja mahdollisuus erottautua suuria kielimalleja hyödyntävillä markkinoilla.
Finnish AI Region jatkaa toiselle kaudelle – EU myönsi huippupisteet
Finnish AI Region (FAIR) EDIH on valittu jatkamaan toimintaansa toiselle kaudelle erinomaisin arvosanoin. Euroopan unionin myöntämä jatkorahoitus mahdollistaa palveluiden laajentamisen vuoden 2026 alusta. Aalto-yliopisto on yksi hankkeen kymmenestä partnerista.
Aallon vuosi 2025: Kvanttihyppyjä, luovia loikkia ja ratkaisuja parempaan elämään
Kasvua, teknologiaa ja teollisuuden uudistumista, ihmislähtöisiä ratkaisuja, terveys ja arjen hyvinvointi sekä hauskaa arkea ja toimivia yhteisöjä.
Tutkijat kehittivät uuden tavan mitata tartuttavuutta: verenmyrkytystä aiheuttava E. coli -suolistobakteeri voi levitä kuin influenssavirus
Antibiooteille vastustuskykyiset ja virulenteimmat kannat eivät kuitenkaan ole kaikkein herkimmin leviäviä.
Sebastian Szyller: Tavoitteeni on tehdä koneoppimisesta luotettavampaa ja sietokykyisempää
Sebastian Szyller on nimitetty apulaisprofessoriksi Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselle 1.9.2025 alkaen. Szyller tutkii yksityisyyttä säilyttäviä koneoppimismalleja sekä niiden suojausta ja toimintavarmuutta.
Esittelyssä Azade Farshad: Tekoälyä lääketieteellisiin sovelluksiin
Uuden ELLIS-ryhmänjohtaja Azade Farshadin tausta on konenäön ja generatiivisten mallien tutkimuksessa.