鶹ý

Aalto-yliopisto Junior

Lapsille ja nuorille

Aal­to-yliopis­to Junior jär­jestää lap­sille toim­intaa taiteen, tieteen, teknolo­gian ja talouden aloil­ta myös koulun ulkopuolella. Toim­into­jen ideana on tar­jo­ta mielekästä vapaa-aikaa luovien pro­jek­tien paris­sa.
Leireillä innostutaan kokeilemaan, tutkimaan ja käyttämään luovuutta.
Leireillä innostutaan kokeilemaan, tutkimaan ja käyttämään luovuutta. Kuva: Aalto-yliopisto Junior / Sini Kivioja

Aalto-yliopisto Junior järjestää lapsille, nuorille ja perheille toimintaa myös vapaa-ajalla

Uteliaisuutta ja luovuutta päästään ruokkimaan myös kotona. Katso tältä sivulta tarjoamamme toiminta kaiken ikäisille tutkijan ja taiteilijan aluille. Kotona kokeiltavia ohjeita, hauskoja faktoja ja muuta kivaa löydät myös Instagramista.

Nuori tietokoneella

Aalto-yliopiston tarjonta lukiolaisille ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille

Yhteenveto Aalto-yliopiston tarjoamista palveluista lukiolaisille.

Aalto-yliopisto Junior
A boy with a ball

ä𾱰

Järjestämme kesäleirejä alakoululaisille. Leirit järjestetään pääsääntöisesti kesäkuussa.

Aalto-yliopisto Junior
Lapsia ja ohjaaja Aalto-yliopisto Juniorin työpajassa

TET-harjoittelu Aalto-yliopistossa

Kiinnostaako TET-harjoittelu Aalto-yliopistossa? Lue lisää!

Aalto-yliopisto Junior
Kahdeksan paneelia, joissa eri tiedeprojektien ideoita, kuten näkyvä paikkaus, pääsiäiskoristeet ja sadepilvi purkissa.

Kokeile kotona tai koulussa

Täältä löy­dät innos­tavia tiede- ja taide­töitä, joi­ta voit hel­posti kokeil­la kotona tai koulussa!

Aalto-yliopisto Junior
Nainen katsoo oikealle ja koskettaa kuvan vasemmalta tulevaa kättä. Etualalla värikkäitä geometrisiä kappaleita

Matikka-akatemia

Jos olet innos­tunut ratko­maan matemaat­tisia ongelmia ja halu­at tava­ta matemaatikko­ja, tämä on paikkasi. Matik­ka-akatemia tar­joaa luki­o­lais­ten kil­pa­matem­ati­ikkaval­men­nus­ta ja tutk­i­jat­a­paamisia Aal­to-yliopis­tossa. Myös kiinnostuneet yläkoululaiset ovat tervetulleita!

Aalto-yliopisto Junior
Nuoria opiskelemassa Aalto-yliopiston kirjastossa.

Tutustu Aallon avoimien verkkokurssien tarjontaan

Haluatko oppia tekemään omia mobiilisovelluksia, sukeltaa arkkitehtuurin historiaan tai tutustua ohjelmoinnin alkeisiin? Aalto-yliopiston maksuttomat verkkokurssit tarjoavat laajan valikoiman opintoja, jotka soveltuvat myös nuorille. 

Opi verkossa

Aalto-yliopiston opiskelijoita kampuksella. Kuva: Aleksi Poutanen.
Kuva: Aleksi Poutanen / Aalto-yliopisto

Kiinnostaako opiskelu Aallossa?

Tee virtuaalinen kierros Otaniemen kampuksella, juttele Aallon opiskelijoille tai lue inspiroivia opiskelijatarinoita. Alla olevan linkin takaa löydät kaiken, mitä tarvitset hakeaksesi Aaltoon! 

Tutustu opiskeluun Aalto-yliopistossa

Opiskelijoiden tarinoita somessa

Tapahtumajuliste, jossa on värikäs spiraali ja teksti 'IHMEMATERIAALIT', järjestetty 26.9.2025 Aalto-yliopiston toimesta Espoossa.

Tiedeteatterin tallenteet

Vuoden 2025 tiedeteatterit:

  • 21.3. Äärettömyys: avaruus ja numerot
  • 9.5. Pelisuunnittelu - luovuus, tiede ja taide
  • 26.9. Ihmemateriaalit

Kaikkien tapahtumien tallenteet ovat katsottavissa äää.

Aalto-yliopisto Juniorin tapahtumat

Tulevat tapahtumat lapsille, nuorille ja perheille näet äää.

Robotit toimintapäivä Oodissa kesä 2026
ղö貹Ჹ

Robotit-työpaja Oodissa 9–12-vuotiaille 23.6.2026

Kesäkuussa robotit valtaavat Oodin kahtena aamupäivänä. Tervetuloa mukaan!
Robotit toimintapäivä Oodissa kesä 2026
ղö貹Ჹ

Robotit-työpaja Oodissa 9–12-vuotiaille 24.6.2026

Kesäkuussa robotit valtaavat Oodin kahtena aamupäivänä. Tervetuloa mukaan!
Koe Aalto-kampus! logo
Kampus

Koe Aalto-kampus! 2026

Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua Otaniemen kampukseen, Aallon tarjoamiin opiskelumahdollisuuksiin kauppatieteiden, taiteiden ja tekniikan aloilla sekä tietysti yliopiston kuuden korkeakoulun opiskelijoihin ja opiskelutiloihin.

Avoimet luennot Aallossa

Kvant­ti­fysi­ikkaa, arkkitehtuuria, tuotan­to­talout­ta ja neu­roti­eteitä. Aal­to-yliopis­ton avoimet luen­not on suun­nat­tu 2. asteen opiskelijoille, mut­ta myös yläk­oul­u­laiset, opet­ta­jat ja Aal­lon opiske­li­jat ovat ter­ve­tullei­ta. Nuo­rille suun­natut luen­not tuo­vat myös opet­ta­jalle uusia näkökul­mia.

Harmaasävyinen kollaasi seitsemästä muotokuvasta, puvut ja jakut, vaalea tausta
Akateemiset tapahtumat, Luennot ja seminaarit

Kunniatohtoreiden esitykset – Rajojen yli

Vuonna 2026 nimitettävät tekniikan kunniatohtorit pitävät lyhyet puheenvuorot aiheesta ”Rajojen yli”. Tilaisuus on avoin kaikille – ilmoittauduthan 4.6. mennessä.
Kansikuva_MSCA-Postdoctoral-Fellowships-2026-Networking-Event
ٴ-ٱ𾱲ö Luennot ja seminaarit, Henkilöstökoulutukset, Tutkimusta tukeva koulutus

MSCA Postdoctoral Fellowships -verkostoitumistilaisuus, 11.6.2026

Marie Skłodowska-Curie Actions Postdoctoral Fellowships (MSCA-PF) -rahoitus on tarkoitettu post-docien tutkijaliikkuvuuteen ja sitä voivat hakea yksittäiset tutkijat siirtyessään työskentelemään johonkin toiseen Euroopan maahan tai Euroopan ulkopuolelle. Post-docilla saa olla enintään 8 vuotta tutkimuskokemusta väitöksen jälkeen ja hän hakee rahoitusta yhdessä isäntäorganisaation kanssa
Entrance to the rock engineering laboratory.
Luennot ja seminaarit

GeoCorner

Tilaisuudessa esitellään rakennustekniikan laitoksen Geoengineering -maisteriohjelman diplomitöitä.
Henkilö on vuorovaikutuksessa suuren näytön kanssa, joka näyttää abstrakteja kuvia. Henkilön siluetti on näkyvissä.
ٴ-ٱ𾱲ö Luennot ja seminaarit, Henkilöstökoulutukset, Digitaalisen opetuksen tuki

AI-koulutus 20.8.2026 – Tekoälyn hyödyntäminen opetuksessa - esimerkkejä, käytäntöjä ja keskustelua (suomeksi)

Vuorovaikutteinen, käytännönläheinen koulutus generatiivisen tekoälyn arjen käyttötavoista opetuksessa (kurssin suunnittelu, materiaalit, viestintä) sekä katsaus MyCourses AI Assistantiin. Tilaisuus on erityisen hyödyllinen opettajille, jotka haluavat tuoda hallitun, kurssialueeseen upotetun AI-tuen opiskelijoille.
Aalto-yliopisto Junior mukana lukiolaisten TAT takeoff 2022 yrittäjyystapahtumassa.
Aalto-yliopisto Junior mukana lukiolaisten TAT takeoff 2022 yrittäjyystapahtumassa. Kuva: Mikko Raskinen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu