Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Mikkelin kampuksen International Business -kandidaattiohjelma täyttää tänä vuonna 30 vuotta

BBA-ohjelma oli Kauppakorkeakoulun ensimmäinen täysin englanninkielinen kandidaattiohjelma.
Mikkelin kampus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuosi avattiin alumnitilaisuudella.

Juhlavuosi käynnistyi Mikkelin alumneille järjestetyllä iltatilaisuudella perjantaina 18.1.2019.

Mikkelissä jo vuodesta 1989 lähtien toiminut englanninkielinen kandidaattiohjelma juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Vuosina 1989–2000 opiskelijoiden sisäänotto tapahtui kansainväliseen BBA-ohjelmaan (Bachelor of Business Administration) ja vuodesta 2001 alkaen kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon johtavaan International Business (BScBA) -ohjelmaan. Ohjelma toimi ennen Aalto-yliopiston perustamista Helsingin kauppakorkeakoulun alaisuudessa ja oli sen ensimmäinen täysin englanninkielinen kandidaattiohjelma.

Alun perin ohjelma sai alkunsa, kun opetusministeriö myönsi lisärahoitusta yliopistoille, mikäli yliopistot olisivat valmiita ottamaan lisää opiskelijoita. Vuonna 1989 moni nuori oli ilman opiskelupaikkaa, joten ohjelman perustamiselle oli ajankohtaisia perusteita. Paikaksi valikoitui Mikkeli, koska siihen aikaan Helsingin kampuksella ei ollut tarjota sopivia tiloja kolmen viikon moduuleissa opetettavalle koulutusohjelmalle. Ohjelma aloitti toimintansa Mikkelin kongressi- ja konserttitalo Mikaelissa vuonna 1989. Nykyiselle Mikkelin kampukselle Lönnrotinkadulle toiminta siirtyi vuonna 1993. Vuosina 1996–2002 kampuksella toimi myös kaksivuotinen MBA-ohjelma.

Ohjelman erityispiirteet ja vahvuudet ovat säilyneet vuosien saatossa ja opetus järjestetään edelleen kolmen viikon moduuleissa. Kursseja opettaa yli 70 eri puolilta maailmaa tulevaa vierailevaa professoria. Ohjelmassa opiskelee tällä hetkellä noin 250 tutkinto-opiskelijaa, joista noin kolmasosa on ulkomaalaisia. Lisäksi Mikkeliin tulee joka vuosi 60–70 vaihto-opiskelijaa suorittamaan vaihto-opintojaan. Kolmantena vuotena suoritettava pakollinen ulkomaanvaihtojakso on kuulunut ohjelmaan alusta asti.

Lähes 180 Mikkelin alumnia kokoontui Töölön kampukselle avaamaan juhlavuoden

Perjantaina 18.1.2019 Kauppakorkeakoulun päärakennuksessa Töölössä järjestetty iltajuhla avasi ohjelman 30-vuotisjuhlavuoden. Tilaisuuteen oli kutsuttu Mikkelin ohjelman alumnit ja siihen osallistuneet saivat kuulla Aalto-yliopiston, Kauppakorkeakoulun sekä BScBA-ohjelman tuoreimpia kuulumisia sekä tietysti tavata entisiä opiskelukavereitaan ja mahdollisuuden luoda uusia kontakteja. Lähes 180 ohjelman alumnia eri vuosikursseilta osallistui tilaisuuteen.

Alkumaljojen jälkeen dekaani Ingmar Björkman ja koulutusohjelman johtaja Joan Lofgren pitivät puheet, joissa he korostivat ohjelman rakenteen ja tiiviin opiskelijayhteisön sekä alumniverkoston ainutlaatuisuutta. Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden päällikkö Jonna Söderholm ja ohjelman alumnien hallituksen puheenjohtaja Antti Silvennoinen puolestaan kertoivat yliopiston ja BScBA-ohjelman nykyisestä alumnitoiminnasta. Loppuillan juhlaväkeä viihdytti Stop the Press -yhtye, jossa soittaa Kauppakorkeakoulun alumneja niin International Business -kandidaattiohjelmasta kuin Töölön kampukselta sekä Kauppiksen tämänhetkisiä maisteriopiskelijoita.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Mari Syväoja
Manager of Academic Operations
International Business -kandidaattiohjelma
Mikkelin kampus
mari.syvaoja@aalto.fi
p. +358 44 7044 211

Viisi iloista Mikkelin alumnia juhlatunnelmissa 18.1.2019.
Mikkelin kampuksella opiskelleita alumneja juhlatunnelmissa. Kuvat: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi opiskelijaa mittaa pientä piirilevyä harmailla laboratoriolaitteilla pöydän ääressä
Opinnot Julkaistu:

Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta

Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Pitkätukkainen henkilö seisoo sisäpihalla, jossa on lehtevät pylväät ja kaarevat ikkunat. Taustalla on vihreää kasvillisuutta.
Opinnot Julkaistu:

Rahoituksen opinnot avaavat ovia kiinnostaviin urapolkuihin

Kannustava opiskelijayhteisö yllätti Seela Moilasen iloisesti. Kesällä kauppatieteiden kandidaatiksi valmistuva rahoituksen opiskelija toivoo, etteivät turhat ennakkoluulot estäisi ketään hakeutumasta alan opintoihin.
Aalto University logo at Alvarin aukio / Photo by Aalto University, Anni Kääriä
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Vaara ohi: Terveydelle vaarallista savua Espoossa 3.6.2026

Viranomaisen vaaratiedote Espooseen 3.6.2026.