Âé¶¹´«Ã½

Uutiset

Aalto-yliopiston ja Maanmittauslaitoksen yhteistyö laajenee

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön alueita ovat kiinteistötalous ja paikkatieto-osaaminen.

Aalto-yliopisto ja Maanmittauslaitos ovat sopineet yhteistyönsä tiivistämisestä. Tavoitteena on muodostaa kansainvälisellä huipulla oleva kiinteistö- ja paikkatieto-osaamisen keskittymä, joka tarjoaa maanmittausalan laaja-alaisia osaajia niin työmarkkinoille kuin tutkimukseenkin.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö keskittyy tieteenaloille, joissa Aalto-yliopistolla ja Maanmittauslaitoksella on Suomessa ainutlaatuista osaamista: kiinteistötalous, kaukokartoitus, digitaalinen fotogrammetria, paikkatietotiede, paikannus ja geodesia. Tavoitteena on toteuttaa näillä alueilla kansainvälisesti korkeatasoisia tutkimus- ja kehityshankkeita ja turvata kestävä ja pitkäjänteinen hankerahoitus.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö ulottuu myös opetukseen: Maanmittauslaitoksen asiantuntijat osallistuvat Aalto-yliopiston opinnäytetöiden ohjaukseen ja laitos tarjoaa myös työpaikkoja opinnäytetöiden tekijöille.  Osapuolet ryhtyvät myös valmistelemaan yhteisrahoitteisen professuurin perustamista. Lisäksi yhteistyö tiivistyy tutkimusinfrastruktuurien suunnittelussa, hankinnassa ja käytössä.

"Haluamme laajenevalla yhteistyöllä saada toisiamme täydentävän osaamisemme mahdollisimman tehokkaasti yhteiskunnan hyödyksi. Esimerkiksi paikkatiedon analytiikka ja sovellukset hyötyvät monen alan osaamisesta", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

"Maanmittauslaitos on tyytyväinen, että yhteistyösopimus Aalto-yliopiston kanssa jatkaa sitä tuloksellista toimintaa, jolla suomalainen kiinteistö- ja paikkatietojärjestelmä on muodostunut maailman kärkikastiin kuuluvaksi. Vaikka ala on volyymiltaan pienehkö, sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on suuri demokraattisen markkinatalousyhteiskunnan ylläpidon kannalta. Uuden teknologian soveltamisen ja innovaatioiden merkitys alan kehittämisessä edellyttää kiinteää yhteistyötä huippuyliopiston kanssa. Nyt sen jatkuvuudelle luodaan edellytykset", toteaa Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen.
 

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âösopimuksen allekirjoittivat Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.