Kansainväliset asiat – yhteystietoja
Kansainvälisten asioiden parissa työskentelevät henkilöt ovat täällä sinua varten. Olethan rohkeasti yhteydessä meihin, jos jokin mietityttää sinua.
Aallon kieliympäristö -kysely
Kaikille aaltolaisille kohdennetulla kyselyllä selvitetään aaltolaisten kokemuksia, toiveita ja tarpeita eri kielten käytöstä sekä opiskelussa että työssä.Â
Kansainvälisyys Kauppakorkeakoulussa
Kansainvälisyys on yksi kolmesta Kauppakorkeakoulun toiminnan painopisteestä, muut kaksi ovat huippututkimus ja -koulutus ja kestävyys.
Blogi
Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion blogi kokoaa taidekasvatuksen ajankohtaisia aiheita, mielipidekirjoituksia ja lausuntoja.
Vaikuttavuus
Vaikutamme yhteiskuntaan tukien päätöksentekoa, osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä tarjoamalla ohjausta ja koulutusta.
Urakehitys yritysjuridiikassa
Yritysjuridiikan opinnot mahdollistavat monipuolisia uramahdollisuuksia ja yksilöllisiä urapolkuja – kuten alumniemme tarinat osoittavat.
Kampusluonto elää ja muuttuu – näin dynaaminen suunnittelu näkyy arjessa
Sopivilla kasvivalinnoilla ja mikroilmastojen tunnistamisella voidaan luoda kasviyhdyskuntia, jotka myös kukoistavat vähemmällä hoidolla.
Trend Reports
Osana Aalto Founder Sprint -ohjelmaa osallistujat aloittavat Insight Sprintillä, jossa he tutkivat ja analysoivat nousevaa trendiä, teollisuutta tai markkinaa ja tuottavat Insight Report -raportin. Raportin tekeminen kehittää kykyä tiivistää laaja taustatutkimus selkeiksi oivalluksiksi ja tunnistaa mahdollisia uusien ratkaisujen ja liiketoiminnan paikkoja. Harjoitus auttaa hahmottamaan kokonaiskuvan ja toimintaympäristön ennen kuin myöhemmissä sprinteissä siirrytään tuotteen prototypointiin ja liiketoimintastrategiaan.
Opopäivät 2026 kuvagalleria
Opopäivät 2026 -tapahtuma järjestettiin Espoon Otaniemessä Aalto-yliopiston kampuksella 5.-7.2.2026. Katso kuvat!
Tietopankki
Yritysjuridiikan tietopankista löydät hyödyllistä sisältöä muun muassa tekemäämme tutkimukseen ja aineen opintoihin liittyen.
Yritysjuridiikan tutkimus
Yritysjuridiikan tutkimus keskittyy yritystoimintaa ohjaavan lainsäädännön ja oikeudellisten instituutioiden tutkimiseen.
Aallon sisäinen rahoitushaku 2026–2027 – rahoitusta strategiseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa
Osana Finnish-American Research & Innovation Acceleratorin (FARIA) toimintaa Aalto tarjoaa taloudellista tukea kahteen erilliseen hakukategoriaan. Hakemusten määräaika on 24.4.2026.
Meet the Professor
Meet the Professor webinaarit on tarkoitettu Aalto-yliopiston alumneille ja muille, jotka haluavat kuulla uusimmasta tutkimuksesta ja keskustella siitä.
Yritysjuridiikan tapahtumat
Aalto-yliopistossa järjestetään erilaisia yritysjuridiikan aihepiireihin liittyviä tapahtumia. Tutustu ja ilmoittaudu mukaan!
Tutkimus
Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio kerää, analysoi, tulkitsee ja levittää tietoa taide- ja kulttuurikasvatuksen käytännöistä ja toimintapolitiikoista Suomessa.
Kuutiokeskustelu
Tutkimuksellisia kulmia lasten ja nuorten luovuuteen, oppimiseen ja harrastamiseen.
Taidekasvatusseminaari
Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio ja Suomen taidekasvatuksen tutkimusseura järjestävät Unescon kansainvälisellä taidekasvatusviikolla seminaarin, jonka tarkoituksena on jakaa ajankohtaisia tutkimuksellisia ja vaikuttamisen näkökulmia taidekasvatuksen ja harrastamisen yhdenvertaisuuteen ja saavutettavuuteen.
Tapahtumat
Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio järjestää vuosittain Taidekasvatusseminaarin ja yhden tai useamman lastenkulttuuriseminaarin, joka on viime aikoina kantanut nimeä Kuutiokeskustelu Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutio-salin mukaan.