Follow Energy News at Aalto University
Appointment at FinnCERES materials bioeconomy Flagship
Joanna Witos has been appointed Academic Coordinator at Aalto CHEM.
Aalto-yliopisto on vetovastuussa korkeakoulujen ja yliopistojen digivision toteuttamisessa
Rehtori Ilkka Niemelä valittiin ohjausryhmän puheenjohtajaksi ja hankesuunnittelu on käynnistymässä.
Tuore opetuscase pureutuu globaalien markkinapaikkojen kansainvälistymisvaikeuksiin
Rakuten-verkkokauppayhtiö on kasvanut kaupan ja palvelualan globaaliksi moniottelijaksi.
”Tiedän että pidät minua hulluna”
Kuukauden väitös: Mikko Koiviston mielestä psykiatrisesti vammaisella on oltava oikeus määritellä itse itsensä ja paikkansa yhteiskunnassa.
Sähköautojen lataamisen maksuperuste Otaniemen kampuksella muuttuu
Sähköautojen lataamisen maksuperuste kampuksella muuttuu perjantaina 28.2. klo 16:00. Uusi veloitustapa perustuu ladatun energian määrään aiemmin olleen aikaperusteisen hinnoittelun sijaan.
Juha Siivola kannustaa tutkijoita innovoimaan ja pohtimaan, miten omaa tutkimusta voisi kaupallistaa
”Pitkällä tulevaisuudessa olevan tieteellisen päämärän lisäksi olisi hyvä miettiä, mitä tästä voisi tulla lyhyemmällä aikavälillä”, innovaatioasiantuntijana työskentelevä Siivola sanoo.
Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmään viisi uutta jäsentä
Alumniverkoston johtoryhmässä aloittivat 7.2.2020 Tuula Antola, Isabella Haas, Mikko J. Salminen, Kaisa Vikkula ja Antti Ylimutka. Johtoryhmässä jatkavat Kaj Hagros (pj) ja Ilkka Hiirsalmi.
Kuskiton auto – liikenteen tulevaisuus vai vähemmän tärkeä keksintö?
Apulaisprofessori Milos Mladenovic perehtyy automaattisten ajoneuvojen eettisiin haasteisiin osana Euroopan komission asiantuntijaryhmää.
Tutkimuksen talvipäivä tutustutti lukiolaiset sähkötekniikan tutkimukseen
Sadat lukiolaiset tutustuivat aamupäivän aikana Aalto ELECin opintoihin ja tutkimukseen. Iltapäivällä alumnit ja yritysyhteistyökumppanit kokoontuivat tilaisuuteen, joka järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa.
Ohjelmointikisa kehittää nuoren ohjelmointitaitoja ja voi taata jopa opiskelupaikan
Datatähti on luonteva reitti tekniikan alan opintoihin ja esimerkiksi huippukoodarin uralle, muistuttaa tietotekniikan laitoksen apulaisprofessori Jukka Suomela.
Älypotkupuku tuo tietoa lapsen liikkeistä ja kehityksestä
Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteistyönä syntynyt keksintö antaa ensimmäistä kertaa mahdollisuuden lapsen spontaanin liikkumisen kvantitatiiviseen arviointiin luonnollisessa ympäristössä.
Rakentaminen murroksessa
Osaajien koulutus perustuu tutkimukseen, jonka tulisi reagoida muuttuvaan ympäristöön.
Suomessa sekä lääkärit että hoitajat ovat tyytymättömiä potilastietojärjestelmien käytettävyyteen
Tuoreen tutkimuksen perusteella hoitajien ja lääkärien näkemykset siitä, mitä asioita järjestelmissä pitäisi kehittää, poikkeavat kuitenkin toisistaan.
Hae Creating Multidimensional Experiences – Aalto Ventures Program kesäkurssille!
Aalto Ventures Program kesäkurssi Creating Multidimensional Experiences järjestetään jälleen elokuussa 2020 – ilmoittautuminen on nyt auki!
Kitaravahvistinta matkiva tekoäly sai kuulijat lankaan
Tutkijat mallinsivat sähkökitaran vahvistimen ääntä neuroverkon avulla niin hyvin, etteivät kuulijat erottaneet tietokoneen luomaa ääntä aidosta.
Professoreiden tervetuliaisluennot julkaistu Aallon YouTubessa
Uudet vakinaistetut professorit raottavat videoilla muun muassa muodin historian ja tietoturvan salaisuuksia.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatsauksessa juhlittiin vuoden 2019 huippuhetkiä
Helmikuun 5. päivä 2020 järjestetyssä tapahtumassa jaettiin yhteensä yhdeksän tunnustuspalkintoa Aalto ARTS -yhteisön jäsenille.
Kiertotalouden yhteislaboratorio avautui Otaniemessä
Geologian tutkimuskeskus GTK, VTT ja Aalto-yliopisto kehittävät Circular Raw Materials Hubissa ratkaisuja hiilineutraalin ja resurssitehokkaan yhteiskunnan tarpeisiin yhdessä teollisuuden kanssa.
Haut tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle ja huippuyksikköohjelmiin
Suomen Akatemia on kevään aikana avaamassa haut tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle vuosille 2021-2024 ja huippuyksikköohjelmaan vuosille 2022-2029.
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahasto palkitsi sillan- ja talonrakennusalan opinnäytteitä
Apurahat jaettiin Rakennustekniikan laitoksella 6.2.2020 pidetyssä Civil Engineering Day -tilaisuudessa.