Follow Energy News at Aalto University
Kuusimetrinen merileväteos valtaa espoolaisen kauppakeskuksen
Julia Lohmannin maailmaa valloittanutta merileväpaviljonkia voi ihailla vuorokauden ympäri Otaniemen A Bloc -kauppakeskuksen ikkunoista.
Olli-Pekka Kauppila on nimitetty professoriksi (associate) 1.2.2021 alkaen
Tehtävä sijoittuu Kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselle.
Uusi epidemiamallinnus helpottaa koronastrategioiden arviointia
Suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten tutkijoiden yhteishanke huomioi mallissa myös verkostorakenteet ja ihmisten liikkuvuuden.
UNITE!-verkoston ydintavoitteet selkeytyivät hankkeen toisessa dialogitapahtumassa
UNITE!-hankkeen toinen dialogitapahtuma järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa virtuaalisena kolmipäiväisenä tilaisuutena verkoston seitsemän eurooppalaisen yliopiston edustajille.
Tohtoriopinnot valmensivat asiantuntijaksi yritysmaailmaan
Antti Alahäivälälle tohtoriopinnot olivat päivätyö, jossa sai keskittyä mielenkiintoiseen tutkimukseen ja kehittää itseään. Väitöstyö antoi vahvan pohjan nykyiseen työhön Wärtsilän energialiiketoiminnassa.
Hakuilmoitus: Toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahasto
Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulu julistaa haettavaksi Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahastosta 8 500 euron suuruisen apurahan. Apuraha myönnetään ansioituneelle ympäristöteknologian osaajalle tutkimus- ja kehitystyöhön.
Väkivallan koreografia
Valokuvaaja Harri Pälviranta on vuosikymmeniä keräillyt väkivaltaisia valokuvia, eikä tiennyt mitä tehdä niillä. Tutustu valokuvaajan motiiviin analysoida ja ymmärtää väkivaltaa yhdistämällä vanhat kuvat uusiin.
Tutkijat valjastivat bakteerit sokerilla ja proteiinilla käyviksi 3D-tulostimiksi
Bakteerit muodostivat räätälöityjä nanonselluloosarakenteita äärimmäisen vettähylkivän pinnan ohjaamina. Ainutlaatuista materiaalia voidaan käyttää esimerkiksi kudosvaurioiden korjaamisessa.
Yrityskumppanit ovat erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Aalto-yliopiston kanssa
Yrityskumppanit toivovat uusia malleja opiskelijayhteistyöhön, verkostoitumiseen ja monialaiseen tutkimusyhteistyöhön.
Tohtoriopiskelija Anastasiia Kravtcova: "Tohtoriopinnot voivat olla työ, harrastus ja elämäntapa"
Anastasiia Kravtcova aloitti lääketieteellisen tekniikan jatko-opinnot Sähkötekniikan korkeakoulussa, koska hän innostui mahdollisuudesta vaikuttaa yhteiskuntaan.
Kiinan uudessa viisivuotissuunnitelmassa keskitytään teknologian kehittämiseen ja hiilineutraaliuteen – sekä nopeasti kasvavaan keskiluokkaan
Suunnitelmalla on maailmanlaajuista merkitystä, koska Kiina yleensä saavuttaa asettamansa tavoitteet.
Ville Kokkosen ja Harri Koskisen luotsaama Iwatemo on voittanut Good Design Awardin
Good Design Award on Aasian merkittävin muotoilupalkinto.
Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) pyytää ehdotuksia seuraaviksi tutkimusteemoiksi - nyt on mahdollisuus vaikuttaa
Kysely on auki 12.11.2020 asti.
Vierekkäisiä latuja – muotoilija ja materiaalitutkija taikovat kimmeltäviä värejä puusta
Muotoilija Noora Yau ja materiaalitutkija Konrad Klockars taikovat puusta väriä, joka on läpinäkyvää, mutta hohtaa kuin hankajalkainen rantavedessä. Työssä auttaa hyvä kemia ja vapaus esittää tyhmiäkin kysymyksiä.
Aalto ENGin opetusfoorumissa 2.11.2020 opettajia kannustettiin kestävän kehityksen huomioimiseen ja sisällyttämiseen opetuksessa
Insinööritieteiden korkeakoulun Opetusfoorumissa 2.11.2020 keskityttiin kestävyyteen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (SDG-tavoitteet) ja niiden sisällyttämiseen yliopisto-opetukseen.
Vinkkini sinulle: Muista oma rauhoittumistaukosi
Anna tukee aaltolaisia erilaisissa elämäntilanteissa ja toimii asiantuntijana Aallon hyvinvointi- ja kriisityössä.
Terveyden täsmäratkaisuja
Biodesign Finland -hankkeissa korjataan kudosvaurioita biomateriaaleilla ja tuetaan mielenterveyspotilaiden toipumista ympäristönsuunnittelulla. Kaiken lähtökohta on oikean tarpeen löytäminen.
Essi Viitanen aloitti erityisasiantuntijana tutkimuspalveluissa
Essi Viitanen työskentelee Avoin tiede ja ACRIS -tiimissä keskittyen ARTS-tehtäviin.
Avaruustekniikan laboratoriossa kokeiltiin 5G:tä huipputarkkaan etäluentoon
Helsingin medialukion opiskelijat pääsivät seuraamaan luentoa huipputarkalta 8K-näytöltä. Kokeilu toteutettiin yhteistyössä Elisan kanssa.
Uusi kokeellinen fuusiolaite on kompaktin kokoinen ja aiempaa tehokkaampi
MAST Upgrade -fuusiolaite sisältää aiempaa voimakkaammat magneetit ja uusia apulaitteita sisällä vellovan plasman seuraamiseksi ja hallitsemiseksi. Myös kuumennustehoa on lisätty ja plasmapurkausten kestoa pidennetty.