Follow Energy News at Aalto University
Tuomas Kynkäänniemi vaihtoi Mars-hommat tekoälytutkimukseen
Tietotekniikan laitoksen tohtorikoulutettava Tuomas Kynkäänniemi teki kesä- ja osa-aikatöinään Mars-luotaimen antureiden kalibrointia Ilmatieteen laitoksella. Nyt hän tekee väitöskirjaa kuvia luovista GAN-malleista.
Aalto-yliopiston digitalisaation tulokset 2017–2020 – mitä neljän vuoden aikana on tapahtunut?
Tärkeimmät digitalisaatiosaavutukset opetuksessa ja oppimisessa, tutkimuksessa ja innovaatioissa, kampuksella ja digitaalisessa infrastruktuurissa sekä palveluissa.
Tutkijat mallinsivat uudenlaisen maailmankaikkeuden kvanttitietokoneella
Kvanttimekaniikan perusoletusten vastaisesti kvantti-informaatio ei säilynyt kubiteilla suoritetuissa operaatioissa. Tutkijat saattoivat myös muuttaa kubittien kvanttilomittuneisuuden astetta muokkaamalla vain yhtä kubittia.
VR haluaa saada tehot irti veturista
Yhtiö ja opiskelijat tutkivat, voiko digitalisoimalla pidentää veturin pyörien elinikää.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Mika Koskinen
Opetuksen korkea taso on aina ollut Kauppakorkeakoulun valtti. Kurssit olivat poikkeuksetta mielenkiintoisia ja korkeatasoisia. Vaikka urani on ollut liiketoiminnan ulkopuolella, ovat kauppatieteen opinnot avittaneet minua hienosti ulkoministeriön toimintaympäristössä.
Kestävä kehitys on yksi neljästä Kauppakorkeakoulun avainhankkeesta
Professori Minna Halme: Kauppakorkeakouluilla on avainrooli kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemisessa.
EU rahoittaa aurinkoenergian kehitystyötä
Tutkijat kehittävät optisten nanoantennien avulla kustannustehokasta aurinkoenergian varastointia. Hanke saa rahoitusta Euroopan komission Horisontti 2020 -ohjelman kautta.
Mikko Möttönen valittiin vuoden 2021 innovaatioprofessoriksi
Tunnustuspalkinnon jakavat yhteistyössä Business Finland, Teknologiateollisuus ja innovaatiokonsulttiyhtiö Spinverse.
Lokaatioperusteinen tarinankerronnallinen applikaatio Polku toiselle sijalle Think Ink 2020 -innovaatiokilpailussa
Maisteriopiskelijat New Media Design and Production ja Visual Communication Design -linjoilta loivat applikaation Think Ink 2020 -kilpailuun.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Seija Goldstein
”Kun 21-vuotiaana valmistuin ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta, en osannut villeimmissäkään unelmissani kuvitella, että työurani päättyessä olisin alueellisen median kustantamisen arvostettu asiantuntija - vieläpä Yhdysvalloissa.”
Suurhanke käynnistyy: yli 18 miljoonaa euroa metalliteollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen
Metallinjalostuksessa on Suomen valmistavan teollisuuden aloista suurin kasvihuonepäästöjen vähennyspotentiaali. Yritysten ja yliopistojen yhteishanke on merkittävä askel kohti hiilineutraalia metallintuotantoa.
Tietotekniikkaa opiskellut voi soveltaa tekoälyä parempien syöpähoitojen kehittämiseen
Heli Julkunen kehitti diplomityötään varten koneoppimismenetelmää, joka ennustaa, miten eri lääkeyhdistelmät tappavat syöpäsoluja. Valmistuttuaan hän datatieteilijänä kehitti ennakoivaa terveydenhoitoa ja nyt hän tekee väitöskirjaansa.
Tiina Ritvala on nimitetty professoriksi (associate)
Tehtävä sijoittuu Kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselle.
Tekoäly voi löytää kohonneen dementiariskin jo viikossa – nopea diagnoosi mullistaisi sairauden ennaltaehkäisyn
Tutkijat kehittävät uudessa AI-Mind-hankkeessa digitaalisia työkaluja aivojen hermoverkkoyhteyksien tunnistamiseen ja dementiariskin arviointiin.
Intiimin kosketus -näyttely Designmuseoon
Desigmuseon syksyn 2021 päänäyttely Intiimin kosketus tarkastelee vaatteen ja kehon intiimiä suhdetta.
Vaikuta vastaamalla tutkimusdatan hallinnan kyselyyn
Vastaathan viimeistään torstaina 11.3. kello 16 mennessä.
BizSpeech-tutkimus hyödyntää pilvipalveluita
Pilvessä on esimerikiksi mahdollista käyttää algoritmia, joka arvioi toimitusjohtajan englannin kielen taitoa tekoälyn avulla.
PhD Marjo-Riitta Diehl on nimitetty professoriksi (associate)
Tehtävä sijoittuu Kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselle.