News
Current news related to WiTLAB
Metallien kestävä käyttö on ilmastonmuutoksen torjunnan ytimessä – sähköpotkulaudalla ei kannata korvata kävelyä
Sähköauto tai sähköpotkulauta eivät ole ekologisia vaihtoehtoja, jos niiden käytöllä korvataan esimerkiksi kävelyä tai pyöräilyä. Erilaisia metalleja tarvitaan jatkuvasti enemmän esimerkiksi akkuihin. Haaste on paitsi ekologinen, myös sosiaalinen.
Rohkeus ja luovuus korkeakouluissa – miten sitä voidaan opettaa?
Monimutkaisiin, muuttuviin ja toisiinsa kytkeytyneisiin ongelmiin vastaaminen edellyttää perinteisten työskentelytapojen ja tiedonhankinnan uudelleenajattelua. Tätä mieltä olivat puhujat Aalto-yliopistolla keväällä järjestetyssä taiteen ja muotoilun poikkitieteellisen opettamisen seminaarissa.
Tutkimushanke CreaTures edistää kestävää kehitystä luovuuden menetelmillä
Monialainen hanke korostaa luovia menetelmiä ja niiden mahdollisuuksia edistää vastuullisuusajattelua ja kestävää kehitystä. Projektin tavoitteena on löytää ja havainnollistaa tehokkaita polkuja kohti vastuullista, sosiaalisesti oikeudenmukaista ja rauhanomaista tulevaisuutta.
Opetusfoorumissa opettajia kannustettiin yhteistyöhön, yhteisopettajuuteen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen
Insinööritieteiden korkeakoulun opetusfoorumissa 28.10.2019 keskusteltiin yliopisto-opettajan hyvinvoinnista, yhteistyöstä ja yhteisopettajuudesta. Tilaisuus oli vuorovaikutteinen ja innostava.
Miljoona euroa säteilyilmaisimien tutkimukseen
Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa kehitetään erityisherkkiä kuvantamis- ja anturiteknologioita.
Polarisoitumisen vähentämiseen pyrkivä some-alustojen suunnittelu saattaakin syventää kuilua erimielisten välillä
Matti Nelimarkan ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa haastatellut näkivät, että sosiaalisen median sisällönsuosittelumallit saattavat toimia huonosti keskusteluiden polarisoitumisen vähentämisessä.
eSIM-teknologian ansiosta SIM-kortit ovat pian historiaa
Opiskelijat saivat työstää eSIM & Brokering Connectivity -projektia Elisa Oyj:lle.
Professoreiden tervetuliaisluennot julkaistu Aallon YouTubessa
Uudet vakinaistetut professorit raottavat videoilla muun muassa kvanttitietokoneiden ja suomalaisten sijoituskäyttäytymisen salaisuuksia.
"Tekstiilit ovat rajattomia"
Maailman pelastaminen alkaa tekstiileistä, sanoo hollantilainen trendiennustaja Li Edelkoort.
Taide ja luovuus innovoinnin ja ihmisläheisten teknologioiden innoittajina
Suomalaisen yhteiskunnan, koulutusjärjestelmän ja eri toimialojen kestävän kehityksen osaaminen on jotain, mitä maailmalla ollaan innokkaita oppimaan Pohjoismailta.
”Matematiikka toimii siltana eri tieteenalojen välillä”
Silja Sormunen on opiskellut muun muassa psykologiaa, lääketiedettä ja filosofiaa. Siksi Life Science Technologies -ohjelman Complex Systems -linja tuntui hänestä juuri siltä, mitä hän oli etsinyt. Sormunen on mukana myös Doctoral Track -ohjelmassa.
Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) pyytää ehdotuksia seuraaviksi tutkimusteemoiksi - nyt on mahdollisuus vaikuttaa
Kysely aloittaa vuoden 2021 teemojen valmisteluprosessin.
Aalto-yliopisto valittiin Euroopan kolmanneksi parhaaksi yliopistoksi tietotekniikassa
U.S. Newsin Best Global Universities -rankingissa Aalto valittiin Suomen parhaaksi yliopistoksi tietotekniikassa. Maailmanlaajuinen sijoitus oli 33.
Aalto-yliopisto ja Valmet haastavat Junctionin osallistujat kehittämään tulevaisuuden konepajan
Tehtävänä on parantaa telahiontaa anturidatan ja visualisointityökalujen avulla.
Tietomassat voivat mullistaa terveydenhoidon
Lääketieteen ja tietojenkäsittelytieteen kohtaaminen avaa aivan uusia mahdollisuuksia.
Miten avoin data muuttaa maailmaa? Konferenssi keräsi yli 600 ihmistä keskustelemaan aiheesta Otaniemeen
RDA:n yleiskokouksessa pohdittiin, miten data muuttaa maailmaa.
Uutta aaltoa, radikaaleja aatteita ja kotimaisen elokuvan buumi — 60 vuotta suomalaista elokuvakoulutusta
Syksyllä 2019 juhlimme 60 vuoden kypsään ikään ehtinyttä suomalaista elokuvakoulutusta. Voimme luoda ylpeänä katseen historiaan ja todeta, että elokuvakoulutuksemme aloitettiin ensimmäisten joukossa Euroopassa, vuosia ennen muita Pohjoismaita. Mistä kaikki alkoi, missä ollaan nyt ja miltä tulevaisuus vaikuttaa?
Arjen valintoja: Miten täyttäisit joutomaan, Tuukka Saarimaa?
Tulipa tontille puisto tai tornitalo, kaupunkitaloustieteen professori huolehtisi siitä, että ratkaisu punnitaan tarkkaan.
Silitys soikoon
Tekniikka voi tehdä soittajan kenestä tahansa. Aivot rakastavat musiikkia, mutta korvien kanssa pitää olla tarkkana.
Muotoilun edistäjä
Jokaisen ihmisen kanssa voi tehdä yhteistyötä, Kari Korkman uskoo. Helsinki Design Week -tapahtuman perustaja innostuu porukalla ideoimisesta.