鶹ý

News

Current news related to WiTLAB

2209 hakutulosta Uutinen, Taide ja luovat käytännöt, Taiteet ja suunnittelu, ۳ٱ𾱲ٲö, Elinympäristöt, Tutkimus, Kestävä kehitys, witlab, Tutkimus ja taide, Opinnot

Hae siemenrahoitusta Aalto Networking Platformin kevään haussa

Aallon sisäinen siemenrahoitushaku on käynnissä 1. huhtikuuta 2025 asti.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Tutkijat valkoisissa laboratoriotakeissa työskentelevät monimutkaisilla välineillä sinikehyksisen ikkunan kautta nähtynä.

Kemian tekniikan opinnot veivät Nenne Nordströmin päästömittauksen pariin: “Olen oppinut, että asenteella on valtava merkitys”

Nordström halusi jo lapsena tupsulakin ja kansainvälisen työn. Koulussa myös lääkisopinnot kävivät mielessä, mutta kiinnostus tekniikkaan vei mennessään. Nyt Nordström auttaa asiakkaitaan ympäri maailman tekemään dataan perustuvia päätöksiä päästömittauslaitteita ja kaasuanalysaattoreita valmistavan yhtiön toimitusjohtajana.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Henkilö istuu ristissä jaloin lavalla suuren 'A' ja lainausmerkkikyltin vieressä, näyttämövalaistuksessa.

Suzanne Innes-Stubb rakentaa siltoja yliopiston ja yritysmaailman välille

Helmikuussa opetustyönsä aloittavan johtavan työelämäasiantuntijan tavoitteena on kouluttaa opiskelijoista etiikan ja vaatimustenmukaisuuden lähettiläitä, jotka osaavat tiivistää olennaisen viiteen minuuttiin.
Opinnot
Julkaistu:
Pitkähiuksinen henkilö kuvioidussa takissa seisoo Kauppakorkeakoulun modernissa, hyvin valaistussa käytävässä, jossa on taidetta seinillä.

Uusia tutkimusympäristöjä tiekartalle

Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle ensi kertaa nousseissa ympäristöissä tutkitaan muun muassa jään ja aaltojen mallinnusta, ihmiskeskeistä virtualisointia, teollista biotekniikkaa sekä maailmankaikkeutta ja rekisteriaineistoja.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Taideinstallaatio, jossa on geometrisia muotoja pyöreällä heijastavalla pöydällä, liikkeessä olevat ihmiset taustalla sumennettuina.

Haku auki Suomen ELLIS-instituutin ryhmänjohtajapaikkoihin

Suomalaisten yliopistojen yhteinen tutkimuskeskus hakee tekoälyn ja koneoppimisen huippututkijoita.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
ELLIS Institute Finlandin logo, yläpuolella raidallinen Euroopan kartta ja alla moniväriset kirjaimet 'ellis'.

Muotoilu tuo ratkaisuja meriteollisuuden murrokseen, jossa laivojen etäohjaus mullistaa työympäristön

Aalto-yliopisto ja Kongsberg Maritime kehittävät yhdessä merenkulun tulevaisuutta, jossa työ siirtyy laivojen komentosilloilta etäohjauskeskuksiin.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Otteita työnkulun kuvakäsikirjoituksesta: sää ja aluksen koko puntarissa energiatehokkaan matkan suunnittelussa.

Rekisteröidy tutkimusta tukeviin koulutuksiin – aiheina tekoäly, etiikka, datanhallinta ja ohjelmistokehitys

Koulutustarjonnassa on paljon uusia aiheita. Rekisteröityminen keväälle 2025 on avattu.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
A pen and papers scattered with a tablet on top and a hand touching white symbols on the tablet screen.

Alumni Niklas Huotari: Viisi neuvoa työuran käynnistämiseen

Alumni Niklas Huotari haluaa työnsä puolesta ja yhteisön jäsenenä auttaa muita menestymään urallaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Alumni Niklas Huotari seisoo kädet ristissä mustassa neuleessa, vihreän kasvin vieressä valkoista seinää vasten.

Pop-up-kahvila muuntuu minitoimistoksi: kiertotalouden demotalo kutsuu kokeilemaan

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos ja VTT suunnittelivat talon, joka rakennetaan ja puretaan ainakin kahdesti. Kokeilulla on tarkoitus tutkia uudelleenkoottavuutta ja testata rakennusmateriaaleja ja –tuotteita aidoissa tilanteissa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kiertotalo-demotalo, jossa on suuret ikkunat, punaiset ja valkoiset seinät ja henkilö kahvinkeittimen takana.

Unite! avaa haettavaksi 13 vierailevan professorin paikkaa TU Darmstadtissa

Kohderyhmänä on pääasiassa kokeneet post-doc -tutkijat. Hakuaika päättyy 31.3.2025.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
kuvituskuva opiskelijoista tietokoneella

Tutkijoiden läpimurto voi tuoda spektrintunnistuksen kaikkien ulottuville – havaitsee esimerkiksi ruoan pilaantumisen

Tutkijat ovat kehittäneet pienikokoisen anturin, joka tunnistaa ihmisille näkymättömiä valon ominaisuuksia. Tämä tehokas, mutta edullinen laite voitaisiin tulevaisuudessa ehkä integroida esimerkiksi älypuhelimeen.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kaksi ihmistä laboratoriossa työskentelemässä spketriantureiden parissa, molemmilla siniset hanskat ja pienet työkalut.

Uuden kaupunkipolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja Kalland: Koulutusjärjestelmämme ei ole niin tasa-arvoinen kuin ajattelemme – perhetaustalla keskiarvoja suurempi merkitys

Uusi kaupunkipolitiikan arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton tiedepaneeli, joka tuottaa vuosittain tutkimustietoon perustuvan kriittisen arvion valitsemastaan kaupunkipoliittisesta teemasta. Tänään julkaistun neuvoston ensimmäisen arvioinnin teema on kasvatus ja oppiminen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kaupunkipolitiikan arviointineuvosto

Suomi liittyi ulkoavaruussopimukseen ja saa ESA:lta avaruusteknologiaan miljoonarahoituksen

Suomen, muiden pohjoismaiden ja Baltian maiden suurin New Space eli uuden avaruuden tapahtuma on alkanut tänään Aalto-yliopiston Dipolissa. ESA Phi-Lab Finland innovaatio-ohjelma käynnistyi, ja Suomi liittyi Nasan ulkoavaruudessa toimimista koskevaan sopimukseen.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Puhallettava astronauttihahmo oranssilla visiirillä modernin rakennuksen ulkopuolella kivien ympäröimänä.

Business Finlandin Näytönpaikka-haku: Aallon sisäinen deadline ennakkohakemuksille 10.2.2025

Business Finlandin uusi Näytönpaikka -haku (Rise to Challenge) sulkeutuu 31.3. Aallon sisäinen deadline on 10.2.2025, johon mennessä ennakkohakemukset on lähetettävä Pre-Award-timille (katso prosessi alla).
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Business Finland

Nokian muotoiluarkistot olivat päätyä kaatopaikalle – nyt tutkijat avaavat ne koko maailmalle

Ryhmä Aalto-yliopiston tutkijoita sai haltuunsa Nokian puhelinliiketoiminnan ainutlaatuiset arkistot ja päätti tuoda ne kaikkien ulottuville.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kaksi matkapuhelinta muovipusseissa kuplamuovilla ja repeytyneellä pahvilaatikolla, muistio, lyijykynä ja viivoitin violetilla pinnalla.

Hae Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa opetus- ja tutkimusyhteistyön edistämiseksi

Opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden innovatiivisille yhteistyöideoille voi nyt hakea taloudellista tukea. Unite-allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta korkeatasoista eurooppalaista yliopistoa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Jar full of coins representing Unite! Seed Fund.

Hae siemenrahoitusta opiskelijayhteistyöhön Unite!-yliopistojen välillä

Unite! Seed Fund -rahoitus on tarkoitettu yhteistyön edistämiseen Unite! -yliopistojen opiskelijoiden kesken. Lähetä hakemuksesi 20. maaliskuuta mennessä.
Opinnot
Julkaistu:
Photo of three participants at the Unite! Student Fair wearing Unite! t-shirts.

Aalto-yliopistolle rahoitusta vihreän siirtymän tutkimukseen

Suomen Akatemian myöntämä rahoitus vauhdittaa energiajärjestelmien, mikroelektroniikan ja kestävien kaupunkien tutkimusta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Ilmakuva modernista kaupunkimiljööstä, jossa on viherkattoisia ja aurinkopaneelein varustettuja rakennuksia veden äärellä.

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2024 voittaja on AALTOLAB Virtual Laboratories

Aalto-yliopiston vuoden 2024 avoimen tieteen palkinnon saaja on valittu.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Sinipunainen liukuväritausta ja ilmapallojen päällä leijuva podiumi, jonka päällä valkoista savua, josta hohtavat valon eri spektrit.

Alumni Janette Malmström: Liiketoimintastrategi luotsaa yrityksiä muutoksessa

Monitor Deloittella työskentelevällä Janette Malmströmilla on hallussa paitsi projektinjohtaminen myös vahva näkemyksen tuottaminen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Alumni Janette Malmström