Kohti kestävämpää avaruustutkimusta – Foresail-1-satelliitti laukaistaan keväällä 2022
Foresail-1 on Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön ensimmäinen satelliitti. Huippuyksikkö tutkii avaruuden olosuhteita tavoitteinaan kehittää entistä kestävämpiä piensatelliitteja, jotka eivät muutu avaruusromuksi.
Ainutlaatuinen virtuaalilaboratorio ennustaa ja ratkoo kaupunkiliikenteen ympäristövaikutuksia
Suomen tekoälykeskus FCAI:n tutkijat alkavat kehittää kestävämpää älyliikennettä tuomalla yhteen simulaattoreita eri aloilta.
Muotoilututkimusta, tiedettä ja teknologiaa sekä innovaatioita yhdistävää punaista lankaa etsimässä
Teollinen muotoilija, akatemiatutkija Andrea Botero Cabrera on nimitetty Aalto-yliopiston muotoilun uusista mahdollisuuksista (New frontiers in design) vastaavaksi professoriksi (Associate professor) elokuusta 2022 alkaen.
Nokia lahjoittaa Aalto-yliopistolle kvanttiteknologian tohtorikoulutusohjelman käynnistämiseen
Kaksi ensimmäistä tohtoriopiskelijaa rekrytoidaan ohjelmaan tänä vuonna.
178 maan aineisto osoitti: Ympäristöriskien ja sopeutumiskyvyn yhteisvaikutus on muuttoliikkeiden tärkein selittäjä
Yli puolet maailman muuttoliikkeestä tapahtui alueilla, joilla ympäristöriskit ovat suuria ja ihmisten sopeutumiskyky alhainen. Suomessa tulotaso selitti suurimman osan sekä muuttovoiton että muuttotappion vaihtelusta.
Tohtorikoulutettava Hunter Jones voitti merkittävän palkinnon
ACR-järjestön jakama palkinto annetaan kongressiesitelmälle, jolla on potentiaalia vaikuttaa merkittävästi tieteenalan kehitykseen.
Aurinkokennojen ja erikoislasien rakennuspalikat voidaan saada puusta – tai miljardin tonnin jätevuoresta
Kansainvälinen tutkijaryhmä kartoitti, miten kasvien biomassalla voidaan korvata uusiutumattomia luonnonvaroja optisissa sovelluksissa. Metsän sijaan tutkijat hakisivat raaka-ainetta elintarviketeollisuuden ja maatalouden sivuvirroista.
Vielä ehdit ilmoittautua tutkimusdatan hallinnan ja avoimen tieteen koulutuksiin
Tutkimusdatan hallinnan ja avoimen tieteen koulutuksiimme on tullut yli 1500 ilmoittautumista.
Vuoden alumni 2021 Reetta Kaila on luonut arvojensa mukaista työuraa
Tekniikan tohtori Reetta Kaila on valittu Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumniksi 2021. Wärtsilän uusiutuvien polttoaineiden ja ympäristöteknologioiden yksikön johtajana toimivan Kailan missio on vähentää päästöjä ja luoda kestävää yhteiskuntaa.
Lahjoita puhetta -kampanja palkittiin vuoden 2021 parhaana eurooppalaisena audioprojektina
Puheentunnistuksen professori Mikko Kurimo uskoo, että muut pienet kielet ja maat voivat ottaa mallia onnistuneesta ja palkitusta konseptista.
Itseohjautuva auto A!ex yllyttää tutkijoita yhteistyöhön
Valkoinen auto näyttää tavalliselta katumaasturilta. Tarkemmin katsottuna sen katolta havaitsee laserkeilaimen. Ohjaamosta ei löydy edes vaihdekeppiä, sillä A!exin vaihteet vaihtuvat algoritmien avulla.
Opiskelijat koodasivat avoimen mikroprosessorin, jolla yritykset voivat tehdä mitä haluavat
Uusi prosessori soveltuu esimerkiksi 6G-lähetinvastaanottimiin ja salausteknologiaan.
Professori Paula Hohdin monografialle taidehistorian Roland H. Bainton -palkinto
Hohti tutkii varhaismodernia materiaalikulttuuria ja muodin historiaa.
Materiaalia voi kouluttaa kuin Pavlovin koiraa – Professori Olli Ikkala tiimeineen kehittelee uusia materiaaleja
Voiko muovia opettaa sulamaan itsestään? Voiko syöpäkasvaimen pitää elävänä kehon ulkopuolella yksilöllisten hoitojen kehittämiseksi? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat materiaalitutkijat, jotka tekevät yhteistyötä Olli Ikkalan kanssa.
Eristeet farkuista, seinät jätebetonista - rakentamiseen tarvitaan vähemmän synnintuntoa ja enemmän ratkaisuja
Isoin ympäristöteko olisi jättää kokonaan rakentamatta. Mutta myös kiertotaloudella voidaan hillitä rakentamisen ilmastokuormaa, sanovat tutkijatohtori Juudit Ottelin sekä arkkitehti, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Matti Kuittinen.
Oho: Rakennusjätteet saivat kyytiä kiertotalouden työpajassa, jossa heivattiin myös omat ennakkoluulot
Head of Radical Creativity Riikka Mäkikoskela kertoo, miten päätyi jalkapallotreeneistä työpajaan, jossa kukoisti radikaali luovuus.
Yllättävä voittaja Kestävän kampuksen sankariksi 2021
Kestävän kampuksen sankari valittiin jo viidennen kerran.
Neljä vuotta ja paljon kyyneliä – kolme osaajaa kertoo, miten he onnistuivat muutoksen tekemisessä
Monen yrittäjän ja tutkijan päämäärä syntyy havainnosta, että jotain täytyy tehdä toisin. Muutos voi olla uusi tuote tai materiaali, tai se voi olla uusi tapa toimia. Muutoksen tekeminen ei aina ole helppoa ja vaatii epävarmuuden sietämistä, sanovat professori Michael Hummel sekä yrittäjät Annu Nieminen ja Richard Nordström.
Maailmankaikkeuden mysteerien äärellä – matkalla mustaan aukkoon
Mustat aukot ovat aika-avaruuteen puhjenneita pohjattomia reikiä, jotka kätkevät sisäänsä universumin mittaisia arvoituksia. Aalto-yliopiston Metsähovi tuottaa mustien aukkojen tutkimukseen ainutlaatuista havaintodataa.
Koulutus ja tulot vaikuttavat covid-19 -kontaktinjäljityssovellusten hyväksymiseen
Suhtautuminen sovelluksiin on kielteisempää pienituloisten, vähemmän koulutettujen sekä viranomaisiin vähemmän luottavien keskuudessa.