鶹ý

1929 hakutulosta Uutinen, Materiaalit ja luonnonvarat, Tutkimus, kestävä kehitys

Aalto ylsi vastuullisessa kuluttamisessa sijalle 54 yliopistojen vaikuttavuusvertailussa

Kansainvälinen THE Impact Rankings 2022 -vertailu arvioi, kuinka hyvin yliopistot edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Yliopisto
Julkaistu:
Kolme puuntainta kasvualustassa.

Mitä hyötyä on lampaanvillan tunnustelemisesta tai käsien työntämisestä saveen?

Digitalisoituneessa maailmassa miltei kaiken voi tehdä koneen avulla. Materiaalia kannattaa kuitenkin koskettaa, se voi avata uusia ulottuvuuksia ajattelulle.
Aalto Magazine
Julkaistu:
Piirroskuvassa on mustalla pohjalla vihreäsävyisiä sormia, jotka koskettelevat lampaanvillasäikeitä.

Alumni Annastina Saari: Haluan olla mukana ratkaisemassa ilmastokriisiä

”Olin aina haaveillut urasta ympäristöasioiden parissa”, kertoo kansainvälistä liiketoimintaa ja tieto- ja palvelujohtamista opiskellut alumnimme Annastina Saari, joka työskentelee nykyisin konsulttina kestävien elämäntapojen asiantuntijayritys D-matissa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
School of Business alumna Annastina Saari

Kvanttitietokoneen kubitti voi harhautua myös muuksi kuin nollaksi tai ykköseksi – Mikko Möttönen tiimeineen aikoo suitsia kubittien virheitä

Aalto-yliopiston ja VTT:n professori Mikko Möttönen on saanut Euroopan tutkimusneuvostolta 2,5 miljoonan euron ERC Advanced Grant -rahoituksen ConceptQ-hankkeelle. Kyseessä on jo Möttösen viides tutkimusrahoitus Euroopan tutkimusneuvostolta. ERC-rahoitus on erittäin kilpailtua.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Mikko Möttönen and his Quantum Computing and Devices (QCD) group carry out research in Micronova. Photo Mikko Raskinen.

Olli Seppänen: Rakennuksilla hukattu aika on tuottavuus- ja ympäristöongelma

Uusia ratkaisuja ei oteta käyttöön, koska ne edellyttävät vakiintuneiden liiketoimintamallien ja toimintatapojen muutosta. Alaa vaivaa konservatiivisuus, Seppänen kirjoittaa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Professori Olli Seppänen

Lukioiden ja yliopistojen yhteistyö on tärkeää

Metsähovin radio-observatorion ja Helsingin matematiikkalukion yhteistyö palkittiin Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailun lopputapahtumassa.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Taavi Väänänen ja Atte Kapanen Helsingin matematiikkalukiosta tekivät tarkistusmittauksia Metsähovissa marraskuussa 2021. Kuva: Aalto-yliopisto / Joni Tammi

Aalto-yliopisto Juniorin yhteistaideteos Pölyttäjän paratiisi rakentuu Maailma kylässä -festivaalilla

Aalto-yliopisto Junior tekee yhteistyötä Maailma kylässä festivaalin kanssa. Juniorin työpajassa toteutetaan tekstiilijätteestä yhteistaideteos 29.5.2022.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Ihmisiä kuuntelemassa konserttia ulkona. Aurinko laskee

Estoril-konferenssi: Together for a future of hope

Estoril Conferences yhdistää voimansa CEMSin ja McKinsey & Companyn kanssa. Tarkoituksena on vahvistaa sukupolvien välistä vuoropuhelua globaaleista haasteista ja tehdä yhteistyötä koko maailman z-sukupolven (engl. purpose generation) kanssa.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Photo from CEMS MIM graduation.

Aalto-yliopisto tukee uusia ja uskaliaita poikkitieteellisiä tutkimusprojekteja 

Sisäistä tutkimusrahoitusta myönnettiin 13 monialaiselle tutkimusryhmälle, jotka venyttävät rajoja ja haastavat rohkeasti vallitsevia käytänteitä.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Visualizing Knowledge

Aivoillakin on sormenjälki – ja se voi auttaa dementiariskin paljastamisessa

Tekoäly oppi tunnistamaan yksilön aivokäyristä. Seuraavaksi tutkijat valjastavat sen huomaamaan muistisairauden merkit ja auttamaan aivojen magneettistimulaatiohoidoissa.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvituskuvassa on vaaleanpunaisella pohjalla mustavalkoiset ihmiskasvot ja niiden yläpuolella sinisävyinen piirroskuva aivoista. Kasvojen ympärillä on yksittäisiä sanoja kuten "jungle" ja "tomato" sekä aivosähkökäyrää symboloiva aaltoviiva.

Arjen valintoja: Ayush Bharti, voiko tekoäly korjata katkenneen verkkoyhteyden?

Tutkijatohtori mallintaa langatonta tiedonsiirtoa, mikä voi auttaa tehostamaan tulevaisuuden verkkoyhteyksiä.
Aalto Magazine
Julkaistu:
Researcher Ayush Bharti jumps and smiles in a hallway

Suomen ensimmäinen tiedesatelliitti Foresail-1 on valmis avaruuteen

Satelliitti ja sen tärkeät instrumentit, lähiavaruuden säteily-ympäristöä tutkiva PATE-hiukkasteleskooppi ja satelliitin radalta poistava plasmajarru, pääsevät avaruuteen kesällä 2022.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Foresail-1_satellite_Aalto_University_lab_1-3-2022_photo_Mikko_Raskinen_002.jpg

AVP:n uusi kurssi auttaa viestimään tutkimuksesi vaikuttavuudesta urasi edistämiseksi

Aalto Ventures Program:in uusi Impact With Research -kurssi on suunnattu jatko-opiskelijoille, tutkijoille ja henkilökunnalle.
Opinnot
Julkaistu:
Illustration of Impact With Research course visuals

Sándor Kisfaludi-Bak selättää vaikeimpia teoreettisia kysymyksiä laskennallisen geometrian avulla

Sándor Kisfaludi-Bak aloitti tietotekniikan laitoksella tammikuussa apulaisprofessorina. Hänen mielestään tieteentekeminen on parhaimmillaan yhteisöllistä ja kauneimmillaan geometriaa.
Nimitykset
Julkaistu:
Sándor Kisfaludi-Bak started as an assistant professor at the Department of Computer Science in January.

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu jatkaa upeasti 6. sijalla maailmassa

Yhteensä kuusi alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Yliopisto
Julkaistu:
QS-ranking tulos 2021

Emeritusprofessori Herbert Sixta: "Professorin tärkein tehtävä on auttaa nuoria ihmisiä heidän uransa rakentamisessa."

Pitkän uran sekä yliopistoissa että metsäteollisuudessa tehnyt professori Herbert Sixta jäi virallisesti eläkkeelle maaliskuussa 2022. Itävallassa 25 vuotta työskennellyt Sixta saapui Aaltoon vuonna 2007, jossa hänen työnsä biojalostuksen parissa auttoi muun muassa luomaan Ioncell-prosessin, joka muuttaa käytetyt tekstiilit, sellun ja paperin uusiksi tekstiilikuiduiksi kestävästi ja ilman kemikaaleja.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
A portrait of professor emeritus Herbert Sixta.

Akustiikkaa voi nyt mitata paremmin kuin koskaan

Luotettavampi mittausmenetelmä tehostaa akustisia mittauksia, joita tarvitaan esimerkiksi elokuvateatterien, metroasemien ja konserttisalien suunnittelussa. Rule of Two -menetelmä sai nimensä tuplamittaamisesta ja tunnetaan myös Star Wars -elokuvassa.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Arni-huoneen seinissä on käännettävät paneelit. Huoneeseen sijoitettu pallokaiutin soittaa ääntä kaikkiin eri suuntiin, ja akustiikan ominaisuudet voidaan mitata useilla mikrofoneilla samanaikaisesti. Kuva: Aalto-yliopisto / Karolina Prawda

Uusi avoin verkkokurssi: Ratkaisuja ilmastokriisiin arkkitehtuurin historiasta

Verkkokurssi nostaa esiin arkkitehtuurin historian aina ajankohtaisia teemoja.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto University U block architecture, lobby

Viruksia ilmassa? Tutkijat selvittävät, miten tartuntariski pienenee ilmanpuhdistimilla, maskeilla ja UV-valolla

Hankkeen tavoite on löytää toimistoihin toimivia ja kustannustehokkaita suojaratkaisuja. Mittauksissa tarvitaan muun muassa yskimiskonetta ja keuhkoilla varustettua lämpönukkea.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Hengittävä nukke aerosolitutkimuksessa

Uudenlainen käsiproteesi oppii käyttäjältään – ja käyttäjä proteesilta

Tutkimuksen avulla robottiproteeseista voidaan tehdä kestävämpiä ja toimivampia käyttäjille.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto_handprosthesis.png