鶹ý

Aalto-yhteisön opetukseen liittyviä uutisia

1292 hakutulosta Uutinen, Opetus, Opettajapalvelut, opettajat, opetus, oppimispalvelut

Sisäinen liikkuvuus helpottuu – kursseille ja Kauppakorkeakoulun sivuaineisiin ei erillishakua

Jatkossa opiskelijat pääsevät opiskelemaan sujuvammin oman alansa ja korkeakoulunsa ulkopuolelle: syksystä 2020 lähtien kursseille ja Kauppakorkeakoulun sivuaineisiin ei pääsääntöisesti ole erillistä hakua.
ٴ-ٱ𾱲ö
Opinnot
Julkaistu:
Kaksi opiskelijaa istuu ikkunan ääressä.

Verkkosivuilla julkaistavissa uusissa videoissa tulee olla tekstitys

Videot, jotka julkaistaan 23.9.2020 ja sen jälkeen, tulee olla tekstitetty: katso uutisesta linkki ohjeisiin mm. opettajille. Aalto.fi-sivuston saavutettavuus erinomaisella tasolla.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Screen shot of editing a video

Viestintä ja vuorovaikutus ovat olennainen osa onnistunutta verkkopedagogiikkaa

Aalto-yliopiston kesäkoulun kaikki kurssit pidettiin tänä kesänä verkossa. Henkilökunta ja opettajat kertovat näkemyksensä verkko-oppimisesta.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
kaksi nuorta istumassa bussipysäkillä, jossa on nuoli Aalto-yliopiston metro-asemalle

Kauppatieteiden opiskelijat asennoituvat myönteisesti kestävään kehitykseen

Tutkijoiden mukaan opiskelijoiden arvojen ja asenteiden tunteminen on opetuksen kehittämisen kannalta tärkeää.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
The photo shows School of Business students studying together.

Aalto ARTS Summer School käynnistyy Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella

Laajennettu kesäkoulutoiminta luo uusia kansainvälisyyden muotoja ja käytänteitä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
A logo. Photo: Mikko Raskinen

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto-yliopiston pedagogisille kursseille syksyllä 2020

Aalto tarjoaa henkilökunnalle syksyllä 2020 useita pedagogisia kursseja.

ٴ-ٱ𾱲ö
Mediatiedotteet
Julkaistu:

Avoimen yliopiston opintoja syksyllä

Voit opiskella Avoimessa yliopistossa monipuolisesti Aalto-yliopiston kursseja. Ilmoittautuminen syksyn kursseille on vauhdissa.
Opinnot
Julkaistu:
Aalto University Computer Science Building photo Matti Ahlgren

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto-yliopiston pedagogisille kursseille syksyllä 2020

Aalto tarjoaa henkilökunnalle syksyllä 2020 useita pedagogisia kursseja. Kurssien kuvaukset ja ilmoittautumislomakkeet löydät alla olevien linkkien kautta.

ٴ-ٱ𾱲ö
Mediatiedotteet, Opinnot
Julkaistu:
Close-up on student searching information on their mobile phone at a table with laptops

Ohjeet etätentteihin kesäkaudella

Suositeltavin tapa toteuttaa etätentti on toteuttaa avoin verkkotentti MyCourses-ympäristössä. T
ٴ-ٱ𾱲ö
Opinnot
Julkaistu:
Digital assessment

Koronapandemia innosti sadat työelämän konkarit opiskelemaan muutosjohtamista

Facilitating Change -verkkokurssille ilmoittautui peräti 500 ihmistä, joista suuri osa on jo työelämässä.
Opinnot
Julkaistu:
A laptop and papers on a table.

Exam-tenttihuoneet kesätauolla heinäkuussa 2020

Exam-tenttihuoneet ovat suljettuina koko heinäkuun ja avatuvat taas elokuussa.
ٴ-ٱ𾱲ö
Opinnot
Julkaistu:
Exam-aalto.fi-logo

Kehitystyö jatkuu elokuussa

Leap for Learning projektien (Sisu, Service Platform ja LES Process Re-Building) tiivis yhteistyö jatkuu heti kesän jälkeen.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Communication and networking, kuvaaja Unto Rautio

Toimenpidesuunnitelma opintojen sujuvoittamiseen

Opetuksen järjestelyihin liittyvien toimintatapojen yhdenmukaistaminen tukee sujuvampaa opiskelua yli korkeakoulurajojen ja valmistumista tavoiteajassa.
ٴ-ٱ𾱲ö
Opinnot
Julkaistu:
Students walking on the Aalto 鶹ý in the spring. Photo by Aalto University

Ohjeet etävalvotun verkkotentin toteuttamiseen julkaistiin toukokuussa

Tenttien etävalvonta on herättänyt paljon kiinnostusta erityisesti poikkeustilan aikana.
ٴ-ٱ𾱲ö
Opinnot
Julkaistu:
Digital assessment

Metallialan yritykset tarvitsevat työntekijöitä ja maisteriohjelma opiskelijoita – mikä ratkaisuksi?

”Hauskinta tässä yhteistyössä on se, että kaikki voittavat”, sanoo metallurgian professori Ari Jokilaakso.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Department of Chemistry and Materials Science

Cloud Reachers -podcastin uusi kausi on julkaistu

Cloud Reachers -podcast tulevaisuuden oppimisesta on julkaissut toisen tuotantokauden.
Yliopisto
Julkaistu:
Illustration of human figures climbing stairs to clouds on blue background. / illustration: Lisa Staudinger

Monitieteellinen opiskelijayhteistyö toi neljä näkökulmaa parempiin digitaalisiin palveluihin

Aalto Thesis -yhteistyöprojekti Digi- ja väestötietoviraston kanssa kehitti uusia ratkaisuja digitaalisiin haasteisiin.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
A group of smiling people sitting on a big conference table by their laptops and listening to a presentation.

Etäopetukseen siirtymisestä saatuja oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa

Poikkeuksellinen kevätlukukausi sujui Sähkötekniikan korkeakoulussa suurelta osin hyvin, mutta yhteisöllisyyttä ja käytännön opintoja kaivataan.
Opinnot
Julkaistu:
A picture of a person using a laptop on a couch

Edistymisen seurannan työkalu (Completion progress block) MyCoursesissa on erinomainen lisä opiskelijoiden etenemisen seurantaan

Työkaluun kuuluu värikoodattu seurantapalkki ja muita pelillisiä ominaisuuksia, joista monet opiskelijat näyttävät pitävän.
Opinnot
Julkaistu:
Opiskelijoita tekemässä ryhmätyötä

Opettaja, vastaa etäopetuskokemuksia kokoavaan kyselyyn 2.6.2020 mennessä

Oppimispalvelut toteuttaa keväällä 2020 kyselyn ja tutkimuksen, jossa kerätään yhteen opettajien etäopetuskokemuksia,kokemuksia opettajille tarjottujen palvelujen toimivuudesta ja löydettävyydestä sekä poikkeustilaa koskevaa tietoa toteutuneesta opetuksen digiloikasta. Osallistu tutkimukseen tutustumalla ensin tutkimuksen tietosuojaselosteeseen täällä: https://wiki.aalto.fi/x/7oxPCg
ٴ-ٱ𾱲ö
Opinnot
Julkaistu:
Looking at course information on MyCourses