Read more
KAPPAS! -korkeakouluopiskelijoiden oppimistulosten arviointi Suomessa (OKM 2018-2020)
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa arvioidaan korkeakouluopiskelijoiden opiskelu- ja työelämätaitojen tasoa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää korkeakoulutuksen ja -opetuksen kehittämisessä.
Siirtohaku - ohjeet portfolion tekemiseen
Kuvataidekasvatuksen hakukohteen siirtohaun portfoliota ja motivaatiokirjettä koskevat ohjeet.
Aalto-yliopisto arvioitiin yhteistyössä ja kumppanuudessa 5. parhaaksi THE University Impact -vertailussa
Aalto-yliopiston kokonaissijoitus oli 19. paras sosiaalisen ja taloudellisen vaikuttavuuden kansainvälisessä vertailussa. Times Higher Education University Impact -vertailu arvioi, kuinka hyvin yliopistot edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Avoimen väylän opinnoilla tekniikan tutkinto-opiskelijaksi
Tekniikan väylän opinnot (27 op) suorittamalla on mahdollista tulla hyväksytyksi tutkinto-opiskelijaksi Aalto-yliopistoon ilman valintakokeita ja aikaisemmasta koulutustaustasta riippumatta.
Teaching Lab etsii hyviä käytäntöjä
Tiedätkö resursseja, työkaluja, metodeja tai kursseja, jotka edistävät työelämälähtöistä koulutusta ja tulevaisuuden valmiuksia? Keräämme hyviä käytäntöjä Teaching Labin verkkosivuille opetushenkilökunnan tueksi ja inspiraatioksi!
Opiskelijoille
Tule tapaamaan talouden, taiteiden ja suunnittelun sekä tekniikan alojen työnantajia!
Opetusosaamisen arviointiryhmä Insinööritieteiden korkeakoulussa
Opetusosaamisen arviointiryhmä arvioi opetusosaamista ja tukee rekrytointiin ja urajärjestelmissä etenemiseen liittyvää päätöksentekoa.
VIS (Vacuum Insulation System) - Business Finlandin rahoittama Aalto-yliopiston kaupallistamisprojekti
VIS (Vacuum Insulation System) on täysin uusi teknologinen innovaatio, jossa puurunkoisen rakennuselementin sisälle luodaan alipaine. Alipaineistaminen mahdollistaa kaksi tärkeää ominaisuutta: tyhjiökuivauksen ja erittäin tehokkaan lämmöneristävyyden.
Avoimen väylän opinnoilla kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi
Suorittamalla avoimen väylän kautta vähintään 42 opintopistettä erikseen määriteltyjä kauppatieteiden perusopintoja, voit hakea tutkinto-opiskelijaksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan (vuoden 2025 valintaperusteet).
Innovaatiokilpailu kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi
Aalto-yliopiston innovaatiokilpailussa löydettiin kumppani ja uusi digitaalinen ratkaisu kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen ja raportoinnin tueksi.
Yksilölliset järjestelyt valintakokeissa
Valintakokeeseen osallistuvan hakijan on mahdollista hakea vammansa, sairautensa tai vastaavan erityisen syyn perusteella yksilöllisiä järjestelyjä valintakokeisiin.
Matilde Pelkonen, ekonomi ja tuleva kasvatuspsykologi
”Haluan jatkuvasti opiskella ja oppia uutta, etsiä merkitystä työhöni.”
Lausunnon antaminen oikaisuasiassa
Ohje opettajan tai toimielimen lausunnon (vastineen) antamiseen, kun opiskelija on hakenut tutkintolautakunnalta oikaisua opintosuorituksen arvostelua tai hyväksilukemista koskevaan päätökseen
Tutkintolautakunnan valmistelu- ja päätöksentekokäytännöt
Oikaisuasioiden käsittely tutkintolautakunnassa tapahtuu yliopiston akateemisten asiain komitean hyväksymien säännösten mukaisesti.
Tulevaisuuden opettaminen ja oppiminen luodaan yhdessä
Tarve opettamisen ja oppimisen uusille lähestymistavoille on tunnistettu Aalto-yliopistossa. Teaching Lab, alusta sekä konsepti opettamisen ja oppimisen uudenlaiseen suunnitteluun, on kehitetty vastaamaan tulevaisuuden työelämän tarpeita. Se tulee tarjoamaan Aallon yhteisölle tarvittavia resursseja, materiaaleja ja työkaluja koulutuksen työelämälähtöiseen muotoiluun.
Oppimisen ja opetuksen arviointi- ja palautekäytännöt
Aalto-yliopisto osallistuu kansallisiin ja kansainvälisiin arviointeihin, auditointeihin ja vertaisarviointeihin (benchmarking) ja tekee säännöllisesti itsearviointeja liittyen oppimisen ja opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sisäisiä ja ulkoisia arviointeja ja kyselyjä toteutetaan monivuotisen arviointiohjelman mukaisesti.
Preliminary assignments for Bachelor's Programme in Design and Media
The preliminary assignments for the 2026 admission round have been published on 17 December 2025.